Ei Mitään Stressiä, Mutta Kun Kiire..!

Aamu koitti, ja voi että miten se tuntuikin ihanalta. Tietää että iltaan mennessä ollaan jo rakkaan koti Suomen puolella. Viimeinen yö meni hyvin vielä nukkuessa olohuoneen sohvalla, ja ihan hyvä niin sillä en olisi halunnut herätä enempää siihen kun Jenny saapui omilta seikkailuiltaan kotiin reilusti puolenyön jälkeen. Tai no, kyllähän minä kuulin kun ovi avautui mutta eipä se sen enempää häirinnyt eri huoneen puolella. Tämä sohva vaan on ollut niin loistava paikka nukkua. :D Hieman tuntui oudolta vaan olla ja odottaa että kello tulisi puoli kymmenen kun ei ollut mitään muuta tehtävänä, kuin varmistaa että kaikki on mukana ja laitaa itsensä lähtövalmiuteen. Vähän jälkeen yhdeksän me sitten lähdettiinkin jo alakertaan odottamaan kyytiä kun ei ollut mitään järkeä vaan olla ja seisoa sisällä. Matkalaukun tuonti alas oli kyllä uskomaton tehtävä. Minä kun luulin että painavia asioita olisi raskas viedä ylöspäin mutta tämä alas meneminen olikin hankalampaa. Voimaan kuvitella miltä muihin asuntoihin on kuullostanut minun jokaisen portaan askelman kohdalla aiheuttamaksi kolahdus, kun pudotin matkalaukkun portaalta alemmalle portaalle. Se oli taas näitä "hitaasti mutta varmasti tapauksia" 

Automatka lentokentälle tuntui hirmu tunnelmallisella.  Varmaan kun oli tottunut siihen että liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu joko junalla ratikalla,     toi tämä matka nyt sellaisen päättymisen tunteen. Radiosta soiva hempeä musiikkikin oli varmasti osa-aiheuttajana tuolle haikealle mielelle, etenkin tietäen ettei näitä biisejä enää suomen radiosta tule kuuleman. Erilaista oli myös katsoa katuja ja taloja auton ikkunan takaa, vaikka monien katujen ohitse olimme kulkeneet jo monen monta kertaa. Olen kyllä onnellinen että teimme Lukan reissun, sillä mitä kauemmas ajoimme kaupungista, alkoi tehdä mieli hypätä ulos autosta kävelemään pelloille ja luonnon keskelle. Lukasta saimme edes pienen palan Prahan luontoa muistoissamme mukaamme. 

En kyllä enää ikinä jää odottamaan lentokentälle ketään sitä varten että menemme yhtä matkaa jättämään matkatavarat. Me kyllä oltiin siellä ihan hyvissä ajoin mutta Nooralla ja Jorilla kestikin vähän pidempään. Tunti me varmaan heitä siinä odoteltiin kunnes kellon alkaessa hyvin uhkaavasti lähestyä yhtätoista, päätimme lähteä jo viemään omat tavaramme. Hieman olin arvioinut väärin oman laukkuni painon, puhumattakaan Sallan. Sallan laukku saatiin nätisti menemään ilman lisäpainoja läpi ja miltein olin jo helpottunut siitä ettei oma laukkuni ainankaan kovin paljon enempää paina, mutta voi miten väärässä olinkaan. 28.4 kiloa! 5.4 kiloa ylipainoa. Voitte vaan arvata mikä paniikki minulle siinä vaihees iski. Vähän päälle puolituntia aikaa lentokoneen lähtöön ja minun oli ryhdyttävä hoitamaan lisämaksuja siinä kiireessä. Eikä minulla ollut enää rahakkaan pussissa. Minulle sanottiin että voin maksaa visa elektronillani joten annoin kortin virkailijalle jotta hän kirjaksi siitä tiedot ylös. Ja voi luoja että se kävi hitaasti. Ihan kuin jotain hidastettuna elokuvaa olisi katsonut kun hän siinä hitaassa rauhassa näytteli tietokoneelle tietoja ja kun mainitsin asiasta että meillä olisi hieman kiire jo tässä niin hän vain tokaisi "mutta kun nämä pitää kaikki kohdat täyttää järjestyksessä" Miten seliittyy MITENKÄÄN siihen että työskentelisi NOPEAMMIN! Kyllä jos tuollaista toimisto työtä tekee, pitäisi osata kirjoittaa koneella nopeammin kuin vain yksi kirjain per sekunti. Sitten kun hän vielä sanoi että "maksu tällä kortilla ei onnistu". Miltein meinasi tulla itku siinä vaiheessa. Lähde siinä sitten vielä etsimään automaattia että saat rahaa nostettua. Eikä niitä tietenkään voinut olla siinä lähistöllä vaan piti juosta kerros alemmas ja pitkän käytävän toiseen päähän. Hirmu kiva oli juosta sinne koroilla joita ei ollut kuukauteen käyttänyt. Ja Nooralle kävi vielä sama juttu. Kun olin saanut käytyä nostamassa omat rahani ja viimein maksettua uuden hidastetun toimistotyöläiselokuvan jälkeen maksuni, joutui Noora lähtemään rahan haku reissulle oman maksujensa vuoksi. Odotellaanpas siinä sitten vielä toinen samanlainen hidastettiin maksukerta. Sitten kun minun piti vielä toimittaa kuitti maksusta sille henkilölle jolle olin laukkuni jättänyt. No, enpä minä mitään kuitti ollut saanut joten käyppäs vielä hakemassa sekin erikseen. Kello oli jo yli yhdentoista, puolelta lähtee kone ja meidän pitäisi vielä käydä läpi turvatarkastuskin. Hieman alkoi olla jo epätoivoinen olo tuossa vaiheessa. Oikeasti! Tästä eteenpäin, jokainen huolehtikoon itse itsestään etenkin jos se meinaa sitä, että kaikki (etenkin ne jotka olivat huolehtineet itsensä perille ajoissa) meinataan myöhästyä sen takia! 

Onneksi turvatarkastuksessa ei ollut paljon jonoa, joten läpi päästiin suht nopeasti. Hieman vaan ihmettytti se että minun piti purkaa Ipadini laukustani pois ja laittaa se erillisen laatikkoon menemään tarkastuksen läpi. Ei meidän noin tarvinnut Suomen puolella tehdä. Etenkin kun minulta vielä erikseen kysyttiin, että onko minulla mukanani tietokonetta ennen kun ehdin asettaa laukkuani laatikkoon. 

Kyllä siinä viimehilkun olotila vielä tiivistyi kun lentokoneen päästyä emme ehtineet tuskin istahtaakkaan aloillemme kunnolla kun lentokone olikinnjo ilmassa. Hyvä että kuitenkin ehdimme ajoissa ilman että meitä tarvitsi alkaa kuuluttamaan koneeseen. Tai no, enhän minä kyllä tiedä ehdittiinkö se tehdä kun ympärillä oleva maailma katosi siinä kiireessä täysin kun päämääränä oli mielessä vain koneeseen pääsy. Kaiken jännityksen jälkeen nyt kuitenkin istuttiin turvallisesti matkalla kohti Suomea ja kotia!  :)

Seuraavan kerran matkaan lähdetäänkin taas kesäkuussa, kohdena Fashion Gamesin finaali!

Viimeistä Viedään

Nyt on laukku pakattu ja kaikki tavarat saatu mukaan. Hieman arvelutti että näinköhän kaikki mahtuu sittenkään vaikka puolet tavaroista olikin jo lähtenyt takaisin Suomeen, mutta nippa nappa saa laukun vielä laitettua kiinni ilman että siihen tarvitsee itse istua päälle. Nyt vaan jäädään taas jännittämään sitä miten paljon tuo laukku tulee taas painamaan. Suomessa olisi vielä ollut helppo keskustella ylipaino asioista mutta täällä se voi olla hieman hankalampaa eri kielellä sekä käsirahattomuuden kanssa. Enhän minä edes tiedä paljon tuollaiset ylipainon saattavat tulla maksamaan. Mutta jos nyt oikein osasin tuota laukunpainoa vähän arvella, sen pitäisi kyllä olla hivenen kevyempi mitä se oli silloin kun tänne tultiin. Vai onko minusta itsestäni vain tullut sitten voimakkaampi? Epäilen...

Pieni ilta seikkailukin me ehdittiin vielä käydä tekemässä. Rahaa ei ollutkaan mennyt niin paljon iltapäivän aikana jotain loput oli helppo lähteä tuhlaamaan loppuihin tuliaisiin. Ihanan tunnelmallista oli astua ulko-ovesta ulos, hämärään viimeiseen iltaan jonka siellä vietti. Vastahan me oltiin saavutti perille ja lähdetty etsimään kauppaa jostain suunnasta. Jään kyllä kaipaamaan näitä lämpimiä iltoja...ja  metroajeluita. Niin helppo on ollut päästä paikasta toiseen pidemmänkin matkan taakse. Mustek oli kuitenkin kohteename ja sen matkamuisto kaupat. Minulla oli tarkka kuva siitä mitä halusin ostaa, mutta ensimmäinen vastaantullut kauppa oli niin iso ettei sieltä meinannut erottaa mitään kaiken kimalluksen keskeltä. Vähän myös pelotti kävellä kaikkien niiden kristallien ja koriste esineiden keskellä, kun niitä oli niin paljon. Vierestä löytyi kuitenkin toinen kauppa johon sain kulutettuja miltein kaikki loput rahani.  Ilta oli kuitenkin sen verran ihana ja lämmin että olisi ollut aika ikävää vain lähteä takaisin hotellille. Hetken aikaa kierreltiin keskustan katuja, tutkaillen katu kauppiaiden tarjontaa ja nauttien ruokien tuoksusta. Nälkähän tässä vain itselle tulee. Miltein sorruin ostamaan itselleni yhden hodarin, mutta annoin kuitenkin olla. Lähtiessämme kuitenkin pois sen kojun luota, minulle alkoi toisesta kojusta huutaa joku toinen mies. Varmaan yritti saada minut luokseen ostamaan tai jotain, en tiedä, mutta pokkana minä vaan huusin hänelle takaisin Suomen kielellä "mää en ymmärrä yhtään mitä se selität!". Mä olen halunnut tehdä tuon jo niin pitkään. Salla sai siitä ainankin hyvät naurut jos ei muuta. :D

Ajeltiin siinä sitten taas viimeisen kerran Floralle ja mietittiin että kävisimmekö yläkerrassa katsomassa onko siellä vielä ruokapaikkoja auki. Se hodarien tuoksu kun oli nyt hyvin nostattanut nälän pintaan, eikä kämpällä olevia viimeisiä nuudeleitakaan viitsinyt syödä pois ennen aamua. Jännä oli kävellä Floran käytäviä pitkin kun kaikki liikkeet olivat menneet yhdeksän jälkeen jo kiinni. Yläkerrasta kuitenkin löytyi vielä väkeä ja ruokapaikan valinnan vaikeus. Monta kertaa oltiin kuukauden aikana kävelty KFCn ohi ilman että oltiin maistettu sieltä mitään. Nyt oli aivan pakko! Ja voi että harmitti ettei oltu tultu syömään siihen aikaisemmin. Verrattuna vieressä olevan mäkkärin ruokiin tämä oli jotain aivan taivaallista. Texas Grander, jonka söin, sisälsi paljon salaattia, kanaa ja jotain tulisia mausteita. Jo ensimmäisen haukkumisen aikana tuntui että missio kunnolla jotain vaikka suussa ei ollut kuin vain leipää, muutama salaatin pala ja hieman maustetta.  Mitä syvemmälle sitä söi alkoi tulisuuskin tuntua enemmän suussa, mutta se oli kuitenkin juuri sopivaa että sen pystyi syömään kevyesti loppuun asti. Vitsi mä tiedän kyllä mihin haluan tulla syömään kunhan tulen tänne sitten kesäkuussa takaisin! Saisi tulla tämä paikka Suomeen myös. 

Viimeiseksi ehdittiin vielä tehdä viimeinen reissu alberttiin salama käydessä ostamassa mukaansa suklaata. Jään kyllä kaipaamaan näitä halpoja ruuan ja makeisten hintoja. Ja nallekarkkeja! Onneksi niitä kuitenkin on jo pakattuna laukkuun mukaan. :D Enää ei ollut kuin vain yö jäljellä siihen, että olemme matkalla kotiin!

Viimeinen Koulupäivä

Miten tämä päivä tulikin jo? No oikeastaan ihan hyvä että tuli, sillä kauhea koti-ikävä on jo ehtinyt tulla vaikka täällä onkin muuten hyvin viihtynyt. Viimeistä koulupäivää kuitenkin viedään, ja viimeistä näyttelyä. Hieman ikävän puoleista oli matkata koululle kun satoi vettä ja ilma oli kostea. Suurimman osan ajasta kun on ollut niin lämmintä ja aurinkoista. Meitä olikin ihan kunnon porukka lähdössä näyttelyyn, sillä Islantilaiset ja Turkkilaiset osallistuivat mukaan myös. Turkkilaisia odotellessa oli taas hyvää aikaa keskustella vähän islantilaisen kanssa koulun käynnistä ja maidemme säästä. Sanoin myös heille että miten ihana minusta oli että he puhuivat englantia koska täällä ollessa, sitä on päässyt puhumaan opiskelijoiden kanssa niin vähän. Marthankin kanssa saimme selvitettyä huomisen lähtömme ja keskusteltua vähän siitä, miten olemme täällä viihtyneet. Kuvaajan tämä muuten on ollut, paitsi että sitä ompelua olisi vain saanut olla enemmän. Etenkin nyt kun minulla on nuo fashion gamesin finaali vaatteet tehtävänä. Onneksi minulla on kuitenkin aikaa kesäkuulle asti, jolloin tapahtuma pidetään. Toivottavasti silloin pääsee myös osallistumaan paikan päälle.

Tämän päivän näyttely oli kyllä loistava loppu tälle meidän koulu kuukaudellemme. Menimme katsomaan vaatesuunnittelija, Blanka Matragin näyttelyä. Voi luoja että se oli upea. Näytillä oli monta upeaa juhlamekossa, joissa oli ties minkälaisia upeita helmi ja timantti kirjailuja. Seinillä oli upeasti piirrettyjä designeja melkoista ja kuvia niiden inspiraation lähteistä ja työ vaiheista. Yksi mekoista kuvasti hyvin tanssivaa taloa, ja siitä erotti suoraan mistä inspiraatio on saatu. Tämä nainen on maalannut kaikki käytetyt kuosit itse. Lasi vitriiniin takana oli monta erillistä kirjailu näytettä, jotka olivat täynnä pieniä helmiä, timantteja, paljetteja, tai kankaasta itse valmistettuja kukkia tai tavan langalla kirjailtuja kuvioita. Eräässä häämekossa oli paljon helmiä ja hempeitä eri värejä siellä täällä, ja ihan tulevan kevään mieleen. Hirmu raskaalta se näytti pitää yllään kaikkien kirjailujen kanssa mutta voi että se vaan oli ihana. Minulta menisi varmaan muutama vuositehdä sellainen mekko. Siinä minulle vähän tavoitetta tulevaisuudelle! Mekkojen ja piirrustusten lisäksi pöydillä ja seinillä oli myös monia erilaisia juhlamekkoja kuvastavia lasi veistoksia. Voi tätä inspiraation määrää minkä sai kaikista niistä yksityiskohdista jota oli näkyvillä. Hienoa että tämä näyttely jäi meidän viimeiselle päivälle. Nyt on hyvä palata kotiin, Suomeen hyödyntämään kaikkea tämän näyttelyn antamaa inspiraatiota.  :D

Nyt vain enää pakkaamaan tavaroita kasaan kotiin paluuta varten! 

Tuliaisia Hankkimassa

Eipä tässä mihinkään ulos sitten enää lähdettykkään. Pari tuntia sai hyvin kulutettua lämmitellessä peiton alla, mutta kun olisi taas ollut energia lähteä jatkamaan huomattiinkin että ulkona alkoi sataa vettä. Kylmyys oli päässyt iltapäivän aikana niin syvälle luihin ja yrimiin että minun oli pakko lähteä ottamaan lämmin suihku. Illasta jaksoimme kuitenkin lähteä vielä käymään Floralla ostamassa ruokaa ja kuluttamassa viimeisiä rahoja. Kävin ostamassa sen pitkään himoitsemani samettilaukun, nyt kun siihen oli vielä varaa, sekä muutaman korun ja tuliaisia ihmisille. Enpäs kuitenkaan kerro tähän mitä ostin! :D Toivottavasti huomenna olisi vielä hyvä sää lähteä käymään keskustassa kiertelemässä. Hyvä olisi kuitenkin saada nämä rahat käytettyä pois vaikka jotain minä kyllä otan vielä muistoksi kotiin. Huomenna selviää myös paljon tarvitsemme rahaa näyttelyä sekä paluu matkaa varten. 

Prahan Linnalla Jälleen

Olin jo ehtinyt luulla että meillä olisi vielä ollut yhdet Martinin tunnit tänään iltapäivästä, mutta listalla lukion koko päivä Jaroshia. Mikä sitten meinaa vapaa päivää meille.. ja uusia seikkailuja. Kohteinamme tänään; pyhä vituksen katedraali sekä mini eifel torni. Kangaskaupassakin voisi kenties käydä myös! :D

On se ihanaa kun on joillekin ihmisille ei tarvitse turhaan miettiä mitä hankkii tuliaisiksi vaan pelkkä hiekka riittää. Matkan varrella oli pienileikkikenttä josta kävin hyvin nopeasti ottamassa muovipussiin muutaman kourallisen hiekkaa. Vähän oli outoa avata iso portti ja mennä lasten leikkikentälle yksin pelkän hiekan perässä. Mutta nyt on yhdet tuliaiset ainankin hoidettu mukaan. :D

Ikävästi oli taivalle ehtinyt kertyä yön aikana pilviä joten ilma ei ollut läheskään niin lämmin mitä se oli ollut eilen. Ja erityisen hyvin sen huomasi kun oltiin taas päästy kiipeämään Prahan linnalle. Siellä oli hirmu kova ja viileä tuuli, ja näytti ihan siltä että minä hetkenä hyvänsä saattaa alkaa satamaan. Tarkoituksemme oli käydä katsomassa pelkkä Vituksen katedraali mutta lippuun kuuluikin myös käynti vanhassa linnassa, jossain holvissa sekä kultaisella kujalla. Onneksi oli opiskelija kortti matkassa sillä kaikki nämä kohteet maksoivat sen kanssa yhteensä vain 125 korunaa. Normi hinta olisi ollut 250. 

Vituksen katedraali oli todella upea. Ikkunoita korostivat todella upeat, yksityiskohtaiset  ja värikkäät ikkunamaalaukset ja joka puolelta löytyi ties minkänäköistä yksityiskohtaista patsasta. Katossa oli upeita kaiverruksia, ja etempänä sisällä oli upeita kultaisia portteja suojaamassa erilaisia patsaita ja maalauksia. Korkealla sisäänkäynti aulan oikealla puolella komeili upeat suuret urut jotka jossain vaiheessa alkoivat soimaan musiikkia. Ei olisi tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan kun viimein pääsi musiikin saattelemana takaisin sisäänkäynnin luo ja loi viimeisen silmäyksen taakseen kirkon sisään. 

Seuraavaksi lähdettiin tutkimaan vanha linna. Onneksi lipussa oli takana kartta jotta alueella osasi suunnistaa. Muuten olisi varmasti jääneet muut paikat käymättä. Vanha linna oli aika tylsän näköinen kun mietti sitä mitä kaikkea oli juuri vituksen sisällä nähnyt. Ja kyllä meidän koti Savonlinnan Olavinlinna veisi kepeästi voiton muutenkin. Sisältä kuitenkin löytyi kultainen kruunu ja valteilla jalokivineen. Hieman harmitti ettei niistä voinut ottaa kuvaa kuvauskiellon vuoksi. Sitten siellä oli myös tauluja mutamista kuninkaalisista upeissa kultaisissa koristelluissa kehyksissä. Yhden yläreunaa koristi kolme hirmu suurta upeaa kruunua. Kultasella kadulla oli ihanan vanhanaikainen meininki ahtaalla kadulla, ihmispaljouden keskellä. Toisella puolella katua oli rakennus johon oli rakennettu pieniä matkamuisto kauppoja sekä vanhan ajan asuntoja. Yläkerrassa oli esillä monia erilaisia haarniskoita, kypäriä ja keihäitä. Muutama vanhan aikainen upea mekkoon sieltä löytyi. Yksi oli valkoinen ja siinä oli paljon pitsiä loristeina siellä täällä, ja sen vieressä musta mekko jossa oli hihoissa valkoisia helmiä, ja edessä kultaisia nauhoja. Ja päästiin me myös käymään vankityrmissäkin. Hirmu tunnelmallista oli mennä kolkkoa kivistä portaikkoa alas kun oli valmiiksi jo muutenkin kylmä. Enpä kyllä olisi halunnut olla siellä töissä... Tai ainankaan aukon lähellä johon kaikki kuolleet ruumiit kaadettiin. Ikävän näköinen kuilu oli nimittäin. 

Kun päästiin ulos tyrmistä pelmahti nenään herkullinen leivoksen tuoksu. Se lähti pienestä kojusta jossa oli myynnissä tuoreita, vasta paistettuja "trdlo" nimisiä leivoksia. Ihme nimi, eihän tuota osaa edes lausua. Se oli vähän kuin munkki kuppimaisessa muodossa ja jonka pinnalla oli sokeria ja pähkinän lastuja. Todella hyvän makuinen. Kuuma kaakaolin oli oikein hyvä lisä tälle herkulle tälle kylälle tuuliselle aukiolle jossa seisoimme. Jos sää olisi ollut yhtään lämpimämpi, ja minulle ei olisi ehtinyt tulla näin kova tämän matkan aikana, olisimme hyvin voineet jatkaa matkaa suoraan mini Eifelille. Kulmyys kuitenkin pakotti jättämään sen vähän myöhemmäksi kuten myös kameran akku, joka päätti loppua juuri kun olin ottamassa viimeisiä kuvia kaupungista. Nyt vain pika pikaa takaisin kämpälle lataamaan vähän kameran, sekä omia akkuja, ja juomaan kuumaa teetä lämmikkeeksi. Illasta matka sitten jatkuu kohti Eifeliä! :D

Nälkäisenä Ei Ajatus Kulje

Meinasi muuttua turhaksi tämänkin päivän koulureissu. Miltein heti kun astuttiin luokkaan, opettaja alkoi selittämään meille ettei hänellä ole meille nyt tunteja merkittynä. Ihme että meidän listassa sitten lukee niin ja opettajille ei infota mitään. Opettaja kuitenkin kävi hakemassa meille muutaman kaavoitus/suunnittelu kirjan joita saimme selata ja kopioida niistä haluamaamme tietoa. Ihan hyvin siinä sitten kuluivatkin nämä meille merkityt puolitoista tuntia. Ja saatiin me myös selvitettyä meidän lauantain kuljetus asioita Marthan kanssa, sekä perjantain koulupäivän aikataulua. Noiden takia meidän miltein tänään olisi ollut pakko tulla muutenkin, oli meillä sitten ollut tunteja tai ei.

Matkalla takaisin pysähdyttiin kuvaamaan musikantti patsaita joiden ohi olimme aina ajaneet. Harmittaa niin paljon ettei täällä ole vielä suihkulähteet toiminnassa sillä nämäkin patsaat olisivat varmasti olleet paljon upeamman näköiset jos niiden ympärillä olisi virrannut vesi. Nälkä alko jo olla aika kova joten ehdotin että luettiin syömään johonkin. Olisi tehnyt mieli mennä tähän meidän lähi baari/ravintolaan syömään gulasia mutta Salla sanoi hintojen olevan hänelle liikaa kun hänen teki mieli syödä jotain muuta. Oltiin jo miltein päästy Veran ulko-ovelle kun Salla muisti nähneensä muutaman kadun päässä "steak house" ravintolan ja halusi lähteä tutkimaan sen paikan hintoja. Käveltiin siinä sitten nälkäisinä mäkeä pitkin ylös vain huomaamaan että nämä hinnat olivat vielä pahemmat mitä edellisessä paikassa. Seuraavana oli sitten vuorossa Flora. Jos oltaisiin oltu fiksuja oltaisiin vaan voitu matkata ratikalla suoraan floran eteen ilman että olisi tarvinnut tehdä mitään turhaa kävely lenkkiä. Eipä meillä kuitenkaan helppoa ollut sisälläkään. Muutamaan otteeseen pyörittiin koko yläkerralle ympäri ennen kuin päätin mennä ottamaan ruoka annoksen Thai Spicesta. Maistoin tällä kertaa nuudelia kanan kera. Se oli muuten hyvä paitsi että siinä olleet tomaatit olivat oudon makuisia. Muuten olisi ollut niin ihana syödä muutama pala tomaattia.

 Hirveästi olisi myös tehnyt mieli lähteä vielä katsomaan jotain elokuvaa ihan vain testatakseen miltä sellaisen katsominen täällä tuntuu mutta se sitten kuitenkin jäi. Vaikka käytiin me kyllä etsimässä lista meneillään olevista elokuvista ja niiden esitysajoista. Kiva olisi vaan tietää onko ne kaikki dubattu ja onko niissä edes englannin kieliset tekstitykset mukana. Aika tylsä, tai kuka ties ehkä myöskin jännä, olisi mennä katsomaan elokuva josta ei ymmärrä mitään... Mutta toisaalta.. Sitähän me ollaan nähty jo televisiosta kokonainen kuukausi. Ei, kyllä minä ainankin tekstit haluan elokuvaan jos se vaikka dubattu olisikin. 

Luka

Tämä päivä lähti nyt ihan selkeästi liikkeelle sillä että skippaamme Mr Jaroshin suunnittelun tunnit. Tai ei kenelläkään tuntunut ainankaan olevan herätyskelloa päällä. Ainoastaan Salla jaksoi lähteä jo aamusta liikenteeseen, ja hänen lähtönsä aiheuttamaan oven pamaukseen minäkin sitten ensimmäistä kertaa havahduin hereille. Hyvin tuli muuten nukuttua lähemmäs yhdeksää. 

Sallan kuitenkin palattua noin kymmenen jälkeen, sain houkuteltua hänet jatkamaan vielä vähän lisää. Olen jo pidemmän hetken halunnut käydä tutkimassa syrjäseutuja ja etenkin nyt kun aurinko on saanut maan viheltämään. Parempi lähteä tekemään tälläinen matka nyt kun on vielä aurinkoista, sillä mikäli taas osasimme tulkita säätiedotusta oikein, on tänne luvassa loppuviikoksi sadetta. Katsottiin kartalta mihin päin olisi fiksua lähteä ja päädyttiin ottamaan pysäkiksemme "Luka". Se oli suhteellisen kaukana keskustasta ja näytti että se saattaisi olla jonkin sorttista lähiöseutua. 

Metroonkaan emme tällä kertaa hypänneet Florasta, vaan lähdimme ensin kävelemään kohti tv-tornia ja siellä päin olevaa pysäkkiä. Matkan varrelle osui jokin iso rakennus jonka tornissa oli iso kello. Olin nähnyt tämän jo aikaisemmin sillä automatkalla kun meitä kuljetettiin asunnolle mutta olin jo ehtinyt unohtaa koko kellon. Enkä myöskään olisi arvannut että se oli noin lähellä meitä. Kiva olisi tietää mistä kautta tämä kuski meitä oikein ajelutti. 

Oli kyllä jännä istua metron kyydissä nyt kun matkaa kuljettiin vähän pidemmälle. Muutaman pidemmän välin jälkeen mieleen alkoi hiipua että pitäisikö vain sittenkin jäädä pois vähän aikaisemmin. Oneksi ei kuitenkaan jääty. Mitä syrjemmälle päästiin alkoivat pysäkin muuttua valoisammiksi. Ne eivät enää sijainneetkaan maan alla, vaan pinnassa ja katossa olevista ikkunoista paistoi aurinko sisään. Eräässä vaiheessa ajettiin jopa tunnelin läpi josta näkyi ulos. Se oli jo sellainen näky että jo sen takia kannatti matkata niin pitkälle. Eräällä pysäkillä nähtiin puita jotka kasvoivat niiden muotoon rakennettujen kupujen sisässä. Aika ovelan näköisiä. 

Ihana oli astua kerrankin ulos metrosta auringon valoittamaan tilaan. Ihan niin syrjään ei kuitenkaan oltu ajettu mitä olisin voinut kuvitella, sillä ympärillä näkyi monia kerrostaloja ja liikennettä. Liikenne ei kuitenkaan ollut niin suuri mitä keskustassa ja luontoakin näkyi enemmän. Lähdettiin siinä taas vain kävelemään katuja pitkin pitäen pysäkin sijainnin mielessä jotta sinne osaisi sitten tarvittaessa takaisin. Miltein meinattiin lähteä kävelemään pelkkää ympyrää kunnes havaitsin kauempana laajahkon nurmitilan. lähdettiin kulkemaan sitä kohti ja sen takaa löytyi myös pieni lampi. Siellä kyllä sielu lepäsi. Jos minä jotain olen Suomesta kaivannut niin se on luonto. Nyt kun käveltiin siinä lammen viertä pitkin lämpimässä auringonpaisteessa, älysi miten tukkoisessa ja ruuhkaissa keskustassa sitä ollaan koko kuukausi asuttu. Täältä ei löytynyt mitään muuta kuin lenkkeilijöitä ja muita ihmisiä jotka olivat vaan tulleet nauttimaan auringosta. Matkan varrelle bongattiin myös jonkin sortin liikunta puisto johon oli rakennettu ulkokuntoilu välineitä. Yksi nainen nähtiin käyttämässä jotain laitetta joka selkeästi vastasi juoksemista. Aika jännä. 

Vähän pidemmän matkan takaa löydettiin myös toinen, hieman isompi lampi. Lammen vieressä istui yksi kalastaja seuranaan sorsia ja muutama joutsen. Hirmu lähelle antavat ihmisen tulla kuvaamaan. Yläpuolellamme näkyi myös menevän se sama tunneli jossa oltiin vasta metron kyydissä nähty ulos, ja kauempana alkoi häämöttämään kaupungin liikennettä. Ihana miten rauhaisa alue tämä onkaan ollut. Kyllä kannatti tulla katsomaan näinkin pitkälle. Edessämme näkyikin jo mertoasema, joten ajattelimme päättää tämän tutkimusmatkalle tähän ja lähteä liikkumaan pikkuhiljaa takaisin päin koulua kohti. Johan tässä oltiin ehditty pari tuntia kävellä. Jopa kahden metropysäkin verran takaisin päin. Sitä ennen pysähdyttiin käymään albertissa ostamassa vähän juomista. Hirmu vähän oli mitään pikkupulloja tarjolla, joten otettiin jotain " active" juomaa. Se oli ihan oudon makuista. Jokin ainesosa antoi ihan ihmeellisen sivumaun. Tutkin vähän etikettiä ja luin sen sisältävän joitain mineraaleja ja vitamiineja.. Liekö tullut niistä. Ilmeisesti tämä juoma on tarkoitettu joillekin himo urheilijoille.

In De Finale!

Matkasta toisille tunneille tulikin sitten miltein turha reissu. Kivasti ajeltiin sinne ratikalla vain toteamaan että oppilaat ovat jossain matkalla ja tunnit meidän osaltamme peruttu. Kiva kun meillekin kerrotaan näistä asioista. Sitten kun vielä Sallan johdattamana oltiin lähdetty kulkemaan luokkaan eri reittiä mitä normaalisti omataksemme että portti joka on tähän asti ollut aina auki olikin kiinni. Nämä sitten päättivät kiivetä aidan yli kun eivät jaksaneet alkaa kiertämään etuoville joten minä sitten ajattelematta seurasin perässä. Miltein jäin jumiin huipulle kun en saanut jalkaa heilautettua mihinkään että olisi ollut helppo kiivetä alas. Tein sitten päätöksen vain hypätä kun matka ei ollut korkea mutta ylläni ollut hame jäikin kiinni yhteen tandoista ja miltein lensin nenilleen. Siinä oli vielä joku mies katsomassa sitä ja kun pääsin muiden luo tämä mies alkoi hirveältä raivolla kysellä minulta miksi hyppäsin yli ja että saatoin vahingoittaa alapuolella olleita puskia? Entäpäs minä? Entäs minun voitiin ja kuntoni? Siinä olisi saattanut käydä tosi pahasti jos hame olisi jäänyt pahemmin kiinni tankoon! Kukaan ei edes kysynyt minulta että "sattuiko?" Kädet nimittäin on vieläkin arat osuttuaan kivikkoon. On siinäkin tovereita!  Tai sitten Salla ja Jenny jotka kiipesivät yli ENSIN? Miksi se mies ei alkanut heiltä kysellä mitään vaikka varmasti oli nähnyt heidänkin kiipeävän yli? Tiukasti sitten tokaisin lopulta kun sain kunnolla puheen vuoron että minä vain seurasin ystäviäni jotka tekivät tämän ratkaisun ihan vain yhtäkkiä.  Siinä vaiheessa tämä mies laantui ainankin minua kohtaan hieman mutta jatkoi silti puhettaan siitä että etuovien portti on auki mutta tämä täällä oleva on aina kiinni. No, mistäs me sitä olisimme tienneet kun se on ollut avoinna silloin kun ollaan kävelty siitä ohi. Ja edelleen.. Ei se minun ideani ollut lähteä kiipeämään mihinkään saatikka edes lähteä "oikaisemaan"jostakin.

Jottei tästä kuitenkaan olisi tullut täysin turha reissu päätimme käydä Marthan luona kyselemässä vähän lauantain kyydityksestä lentokentälle. Marthalta olikin ollut sama asia mielessään sillä heti kun astuttiin sisään hän aloitti kyselemisen lähdöstämme. Kiva että jotain edes jotain saadaan huolehdittua kuntoon ajoissa. Ja näköjään näyttää olevan omalle kohdalleni tulossa vielä toinenkin tänne. Nimittäin sillä hetkellä kun oltiin lähdössä pois Martha vaan yhtäkkiä kysäisi meiltä että olemmeko jo tietoisia että yksi meistä on valittu Fashion Gamesin finaaliin. Eihän me mitään tiedetty ja Martha sitten luki hyväksyttyjen nimien listalta minun nimeni. Hieman olen ollut täpiöissäni sen tiedon jälkeen. Se tuli täytenä yllätyksenä. Olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun kun siitä ei ollut kuulunut mitään miltään suunnalta pitkään aikaan ja siellä minun nimeni kuitenkin oli. Eipähän enää ainankaan tarvitse miettiä mitä alkaa tekemään sitten kun pääsee takaisin omaan kouluun. :D

Vähän taisivat olla muutkin ajatuksissaan paluumatkalla. Lähdettiin koululta ja hypättiin juuri asemalle tulleeseen ratikkaan kun katsoimme että se on meidän kyytimme. Mielessäni pyöri jo kaikki kaavoitus ja ompelu asiat enkä yhtään maisemia katsellessani tajunnut että missä me olimme menossa. Jossain vaiheessa havahduin katsomaan että ulkona äkyy uusia maisemia, mutta ajattelin että ratikka kulkee taas jotain uutta reittiä kuten se on jo koko tämän alkuviikonkin tehnyt. Viimeinen ajatuskatkos kävi kuitenkin siinä vaiheessa kun yhtä-äkkiä kaiuttimista kuului mies ääni "tämä on päätepysäkki, kaikki ulos". Oltiin vähän ihmeissämme siinä vaiheessa kaikki kun kukaan meistä ei tiennyt missä me oikein olimme ja mitä nyt oli meneillään. Ulos astuttuamme huomasimmekin sitten ettei se mikään numero 5 ollutkaan vaan 15. Oltiin juostu ihan väärään kyytiin. :D Onneksi vieressä oli kuitenkin metroasema joten sillä päästiin sitten jatkamaan matkaa kämpille. Pitkälle me oltiinkin ehditty. Se oli seuraava pysäkki mikä olisi tullut vastaan jos olisimme olleet matkalla "emoalus" ostarille. Ja ihan kuin ei siinä olisi jo ollut tarpeeksi, kun vaihdettiin mustekilla metroa minut pysäytti vielä lipun tarkastajakin. Oli niin hämyn näköinen mies että luulin ensin että hän yrittää vaan mainostaa jotain kunnes hän sitten sanoi "ticket, ticket". Oikein käsi ojossa esti minun kävelyni eteenpäin. Onneksi tämän jälkeen ei kuitenkaan käynyt mitään muita vastoinkäymisiä. Aikamoinen seikkailu saatiin kyllä aikaan pelkästä koulumatkasta. :D

Tulevaa Muotia

Tänään Mr. Tylinekin tunneilla käytiin läpi muotia jonka olisi tarkoitus olla ilmoilla vuoden 2013 kesällä. Mieleen jäi ainankin pitsimäiset materiaalit, muodot joilla luotiin hoikan näköistä vartaloa ja tuplahameet. Värit ovat puhtaita, raikkaita ja hieman pastellimaisia. Lisäksi kuvissa mitä heijastettiin seinille oli paljon kukka kuvioissa kirjailuja ja kuoseja. Minulle hyvin inspiroivia. Eilen Martinin tunnilla olleet Islantilaisetkin osallistuivat näille tunneille myös, ja heidän kanssaan ehti vaihtaa muutaman sanankin ennen tuntien alkua. Ihanaa kun joku tulee kerrankin rohkeasti juttelemaan meille eikä itse tarvitse olla vaan siinä ja miettiä "osaavatko nämä nyt puhua englantia vai eivät" ja "en kai vain häiritse heitä". Toivottavasti meillä nyt on enemmän yhteisiä tunteja heidän kanssaan sillä minä ainankin haluan päästä vielä juttelemaan heidän kanssaan enemmän. Näillä kuuntelu tunneilla kun se ei oikein ole mahdollista. Hirmu kivoja kyllä tälläiset tunnit vaihteeksi, kun ei tarvitse muuta kuin vain kuunnella,  katsella kuvia ja kommentoida väliin jotain jos tekee mieli. Aihekaan kun ei myöskään ole mikään tylsä. :)

Englantia...TELEVISIOSTA!

Ei ole vissiin meillä tylsää, tekemisen puutetta, tai mitään muuta..? Ruokaa laitoin ja söin jonka jälkeen Salla alkoi keittämään itselleen omaan nälkäänsä kananmunia. Minulla oli vielä yksi kananmuna itselläni syömättä joten heitettiin se mukaan sekaan. Keityttyään Ryhdyttiin sitten ihan tosissaan miettimään mikähän oli se kananmuna minkä minä heitin joukkoon. Salla sanoi että se oli ruskea...no ne kaikki olivat.. Ja se kolahti johonkin niin siinä saattaa olla särö.. No kahdesta löytyi särö. Yksi oli kuitenkin pienenpi mitä muut joten mentiin sitten sillä. Voiko järkevämpää tekemistä olla kuin vertailla kananmunia toisiinsa ja etsiä sieltä munaa joka ei kuulu joukoon..? Mitähän muuta järjetöntä tekemistä tässä vielä viimeisiin iltoihin keksii? :D

Mitä himbsputtia! Televisiosta tulee ENGLANNIN KIELINEN leffa! Koko kuukausi ollaan kuunneltu pelkkää Tšekin kieltä televisiosta ja nyt yhtäkkiä tuleekin elokuva jota ei olla dubattu ja siitä jopa ymmärtää jotain! Joku "Player" nimeltään. Nyt on pikkasen hämy fiilis kun tätä katsoo ja kuuntelee. . Miksi tätä ei ole dubattu kun kaikki muut ohjelmat, elokuvat ja mainokset on? Mikä taivas syntyi näinkin pienestä asiasta! :D

15 Vuotta Tulevaisuuteen

One again, meillä oli kolmen tunnin vapaat ennen Martinin piirrustus tunteja. Kyllä tämän Suomi ikävän alkaa jo pikkuhiljaa huomata siitä ettei jaksa lähteä enää tutkimaan paikkoja vaan tultiin viettämään sekin vapaa-aika tänne kämpälle. Ratikan kyydissä alkaa pikkuhiljaa huomata kevään tulon. Puita alkaa olla pikkuhiljaa vihreinä ja muutama, luultavasti kirsikka puita, olivat täynnä vaaleanpunaista kukkia. Lisäksi näkyi joitain kirkkaan keltaisia puskia. Erään ostoskeskuksen viereen oli pystytetty pääsiäispuukin. (tai siltä se ainankin näytti) Siinä oli oksiin ripustettuna kirkaan värisiä nauhoja ja joitain pääsiäis tipujen kuvia. Miksi ei meillä ole tuollaista puuta. Se taisi vieläpä olla koivu. Miks ei meillä ripusteta koivuun kirkkaan värisiä nauhoja ja koristeita pääsiäiseksi? Jään kyllä niin kaipaamaan ja odottamaan tätä kevään tuloa, etenkin kun tietää Suomessa olevan vielä lunta ja viileää. 

Martinin tunnilla saatiin tehtäväksi suunnitella miltä muoti tulee näyttämään viidentoista vuoden kuluttua. No enhän minä jaksanut alkaa mitään aikakausia miettimään muodin suhteen sen tarkemmin joten päätin vain piirtää lähinnä mitä mieleen tulee. Hieman oli outoa pitää taas kynää kädessä ja löytää inspiraatio kun ei ollut viikkoon piirtänyt yhtään mitään. Aika hyviä töistä alkoi kuitenkin tulla kun vaan sain ensin ajatuksesta kiinni. Meidän lisäksi tunneille tuli muutama ihminen Islannista, joille Martin antoi tehtäväksi piirtää heidän prahassa näkemään rakennuksia. Kehitin siinä sitten itselleni vähän jatko tehtävää ottamalla asuihin inspiraatiota rakennusten yksityiskohdista. Valitsin erään ikkunan josta olin viikon loppua ottanut kuvan, missä oli kukkia ja köynöksiä koristamassa seinää. Siitä lähti hyvin ajatus rullaamaan eteenpäin ja sain muutaman mukavan toteutuskelpoisen idean samalla. En kyllä muista milloin olisin viimeksi piirtänyt näin yksityiskohtaisia kuvia. Jossain vaiheessa Martin vielä tuli ja otti minulta vihkoni käydäkseen kopioimassa sieltä mielestään hyviä töitä joita hän aikoo esitellä eteenpäin. Mitähän kaikkea lie kopioinut kun viipyi matkallaan hieman pidemmän hetken ja palauttaessaan vihkoani näin hänen kädessään olevan paperinipun läpi että siellä oli kuvia joita olin piirtänyt ensimmäisillä tunneilla. Mutta, eipä tuo haittaa. Hyvä että näkee täälläkin jonkun arvostavan tekemääni työtä. :D

Ja näin loppuun haluan todeta, että luulin näiden romaanien kirjoitus inspiraation jo loppuneen.. Mutta näköjään olen parantunut flunssastani, vaikka yskä vielä aika pahasti vaivaakin. Enää viisi päivää kotiin paluuseen! :D

Lets Talk About Finland

Olipas kerrassaan ihana päästä lähtemään kouluun. Viikon kun on täällä kämpällä vaan kyhjöttänyt niin kyllä siinä vaiheessa liikkuminen maittaa siitäkin huolimatta että käytiin lauantaina seikkailemassa. Vaikka kyllä jo pelkkä eilinenkin sisäpäivä sai tämän aamun hieman viileähkön ilman ja auringonpaisteen tuntumaan ihastuttavan raikkaalta. Ihana olla matkalla johonkin jossa kuluu kunnolla aikaa. Puolessa välin ratikkamatkaa kyllä tuli sellainen olo että näinköhän sittenkään noustiin oikeaan kyytiin kun se ajoi ihan eri reittiä mihin oli totuttu. Kellonkin ollessa jo hieman kymmenen pintaan alkoi pikkuhiljaa huolestuttaa ehdinkö käydä jossain tulostamassa esitelmäni meidän koulusta joka meidän oli seuraavaksi tarkoitus pitää. Kyllähän minä olisin sen jo viimeviikolla hoitanut jos olisin päässyt edes koko koululle. 

Hyvin me kuitenkin ehdittiin koululle ja hyvin sain tulostettua paperini. Ensimmäistä kertaa meillä oli jotain kolmannessa kerroksessa, jonka vuoksi oltiin aluksi vähän eksyksissä luokan suhteen, mutta hyvin löydettiin oikeaan paikkaan. Olin jotenkin kuvitellut että pidämme esitelmämme jollekin suuremmalle porukalle jossa on useita eri luokkia mutta meitä odottikin noin kymmenen hengen luokka. Mikä ei kyllä haitannut minua yhtään. Luokkahuone oli pieni ja ensiksi ehdittiin jo kauhistella että eikö siellä ole ollenkaan tietokonetta, vaikka meidät nimenomaan oli pyydetty tekemään power point esitykset. Tietokone olikin kuitenkin ovelasti piilossa lukollisen pöydän kaapin takana. Aika kätevää toisaalta. Pöydässä oli lasi jonka alla näkyi näyttö, jonka sai heijastettua seinälle. Eipähän vie tietokone turhaan tilaa.

Ja ihan hirveätä oli lukea englantia paperista. Esityksenne meninvät muuten ihan hyvin paitsi että oma puheeni omaan korvaani tuntui kamalan tökkivältä ja katkonaiselta. Olen kyllä niin paljon parempi puhumaan vaan suoraan sitä mitä sylki suuhun tuo. Onneksi tekstiä ei kuitenkaan ollut paljon ja sanoinkin heille että kysyvät mielummin sitten kysymyksiä asioista joista haluavat tietää. Paljon hempompi vastata siten. Ja nyt vasta alan myös käsittää oikeasti omat taitoni. En tiedä sitten onko se muiden omaava jännitystä vai heidän taitojen puutetta mutta minä olen selkeästi se kenelle tämä englannin puhuminen on langetettu. Ajatella että siitä ujosta tytöstä joka tuskin uskalsi mennä luokan eteen puhumaan suomeksi jotain esitelmää, puhumattakaan siitä ettei meinannut millään oppia puhumaan englantia ja jonka yhdeksännen luokan päättötodistukseen arvosana englannista oli 7, oli nyt meistä kaikista kolmesta se joka puhui kaikkein eniten, kovimmilla äänellä ja rohkeimmin tuntemattomille ihmisille kielellä, jota ei kaikesta huolimatta hallitse vielä ihan täydellisesti. Minulla oli olo että suorastaan loistin. Oli hetki jolloin meiltä kysyttiin vuodenajoista, ja heti Salla ja Jenny yhtä aikaa käänsivät päänsä minua kohden sanoen että "kerro sä". Mutta minähän olin jo arvannut sen! :D

Pidettiin kuitenkin esitelmät kahdelle eri ryhmälle. Toiselle kerrottiin vähän pidemmän kaavan mukaan, Suomesta, savonlinnasta ja meidän koulusta ja toisille vähän nopeammin koska heidän kanssaan meillä ei ollut niin paljoa aikaa. Tämä toinen ryhmä oli paljon uskaliaampi kyselemään asioita itse ja sainkin hyvin kerrottua heille Suomen ruokakulttuurista, joulusta, meidän opiskelusta ja siitä mitä tapahtuu sen jälkeen, musiikista, jne. Musiikin kohdalla tytöt vielä totesivat että kaikki hyvä musiikki tulee Suomesta, kuten esim. HIM, Nightwish, Lordi... Olin aika yllättynyt kun opettaja kysyi maamme ruokien hinnoista ja sanoi että heille ruoka on hirvittävän kallista. Meidän asteikollahamme se ei maksa paljoa mitään. Ja onnistuin "shokkeeraamaan" täälläkin ihmisiä iälläni. Eräältä tytöltä loksahti suu auki kun vastasin täyttäneeni torstaina 27, kun hän kysyi meidän ikiä. Luulivat että olen maksimissaan 20. "You are young spirited" he sanoivat kehuen! :D

Harmi vaan että nämä esittelyt jäivät näin tälle viimeiselle viikolle. Olisi ollut paljon mukavampi pitää ne jo ensimmäisen viikon aikana sillä silloin ihmiset olisivat varmasti uskaltaneet tulla kyselemään meiltä enemmän myös jälkeenpäinkin. Ja heidän kanssaan olisi varmasti ollut silloin mahdollisuus tutustua paremmin.

Sunnuntai On Pyhitetty Levolle

Tänään ei kyllä ole taas saatu aikaan yhtään mitään. tarkoitus oli lähteä näin pimeä tultua käymään ratsastaja patsaalla valokuvaamassa mutta eihän tässä taas laiskuuttaan jaksa minnekään lähteä kun on maannut sohvalla koko päivän. No, sunnuntai on pyhitetty levolle joten näillä mennään. :) Lisäksi minulla oli päivästä vatsa sekaisin joten en senkään puolesta ollut halukas tekemään paljon mitään. Epäilen että se oli minun aamulla hörppäämäni appelsiini mehu joka oli pöydällä monta päivää ollessaan alkanut maistua pikkuriikkisen oudolle. Idioottina menin sitten ja nielaisin yhden kulauksen. Onneksi en sentään enempää sillä vaikka mahaan sattui vain parin tunnin verran oli se jo ihan tarpeeksi. Onneksi huomenna on maanantai ja pääsee koululle kuluttamaan aikaa jotenkin fiksusti. Meillähän tulee nyt olemaan tämä esitelmämme Suomesta. Saa nähdä kuinka sekin sitten menee. :)