keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Nälkäisenä Ei Ajatus Kulje

Meinasi muuttua turhaksi tämänkin päivän koulureissu. Miltein heti kun astuttiin luokkaan, opettaja alkoi selittämään meille ettei hänellä ole meille nyt tunteja merkittynä. Ihme että meidän listassa sitten lukee niin ja opettajille ei infota mitään. Opettaja kuitenkin kävi hakemassa meille muutaman kaavoitus/suunnittelu kirjan joita saimme selata ja kopioida niistä haluamaamme tietoa. Ihan hyvin siinä sitten kuluivatkin nämä meille merkityt puolitoista tuntia. Ja saatiin me myös selvitettyä meidän lauantain kuljetus asioita Marthan kanssa, sekä perjantain koulupäivän aikataulua. Noiden takia meidän miltein tänään olisi ollut pakko tulla muutenkin, oli meillä sitten ollut tunteja tai ei.
Matkalla takaisin pysähdyttiin kuvaamaan musikantti patsaita joiden ohi olimme aina ajaneet. Harmittaa niin paljon ettei täällä ole vielä suihkulähteet toiminnassa sillä nämäkin patsaat olisivat varmasti olleet paljon upeamman näköiset jos niiden ympärillä olisi virrannut vesi. Nälkä alko jo olla aika kova joten ehdotin että luettiin syömään johonkin. Olisi tehnyt mieli mennä tähän meidän lähi baari/ravintolaan syömään gulasia mutta Salla sanoi hintojen olevan hänelle liikaa kun hänen teki mieli syödä jotain muuta. Oltiin jo miltein päästy Veran ulko-ovelle kun Salla muisti nähneensä muutaman kadun päässä "steak house" ravintolan ja halusi lähteä tutkimaan sen paikan hintoja. Käveltiin siinä sitten nälkäisinä mäkeä pitkin ylös vain huomaamaan että nämä hinnat olivat vielä pahemmat mitä edellisessä paikassa. Seuraavana oli sitten vuorossa Flora. Jos oltaisiin oltu fiksuja oltaisiin vaan voitu matkata ratikalla suoraan floran eteen ilman että olisi tarvinnut tehdä mitään turhaa kävely lenkkiä. Eipä meillä kuitenkaan helppoa ollut sisälläkään. Muutamaan otteeseen pyörittiin koko yläkerralle ympäri ennen kuin päätin mennä ottamaan ruoka annoksen Thai Spicesta. Maistoin tällä kertaa nuudelia kanan kera. Se oli muuten hyvä paitsi että siinä olleet tomaatit olivat oudon makuisia. Muuten olisi ollut niin ihana syödä muutama pala tomaattia.
 Hirveästi olisi myös tehnyt mieli lähteä vielä katsomaan jotain elokuvaa ihan vain testatakseen miltä sellaisen katsominen täällä tuntuu mutta se sitten kuitenkin jäi. Vaikka käytiin me kyllä etsimässä lista meneillään olevista elokuvista ja niiden esitysajoista. Kiva olisi vaan tietää onko ne kaikki dubattu ja onko niissä edes englannin kieliset tekstitykset mukana. Aika tylsä, tai kuka ties ehkä myöskin jännä, olisi mennä katsomaan elokuva josta ei ymmärrä mitään... Mutta toisaalta.. Sitähän me ollaan nähty jo televisiosta kokonainen kuukausi. Ei, kyllä minä ainankin tekstit haluan elokuvaan jos se vaikka dubattu olisikin. 

1 kommentti:

  1. Uuuh, kiva reissata ja etsiä hyvää ravintolaa nälkäisenä.. x__x
    Ja tuokin on totta: jos leffat on dubattu niin sellaista olette katselleet jo kuukauden ajan. Muttaah.. jos ne eivät ole dubattu tai on englanninkielinen tekstitys niin se olisi elämys. :) Mutta sellaisellekin pitää löytää aikaa ja luulen, ettette ehdi. :/

    VastaaPoista