Shoppailua Emoaluksella

On se ollut ihanaa vain kävellä täällä ympäriinsä pelkästään sen turvin että tietää millä alueella liikkuu. Joka suunnasta löytyy aina jotain jonka avulla on helppo suunnistaa. Oltiin pian kävelty yksi metro matka väli sillä edessämme oli jo kohta metro tunneli. Salla oli bongannut kartalta jonkin stadionin joten päätimme seuraavaksi suunnata sinne. Kartan kuvassa se näytti ihan joltain avaruusalukselta mutta paljastuikin älyttömän suureksi ostoskeskukseksi. Ja vieläpä todella kauniiksi sellaiseksi. Katossa roikkui upeita kristallista lamppuja ja koristeita. Hassua oli kuitenkin niin upeasta paikasta löytää paljon jo ennestään tuttuja kauppoja kuten Lindex, Kappalh,H&M...jne. Löydettiin taas pieni mehubaari josta sai myös jäätelöäkin. Syötiin siinä sitten aurinkoisen sään kunniaksi hedelmäinen jäätelö annokset. Omassani oli mansikka ja varmaankin jotain mango jäätelöä ja päällä oli koristeina, banaanin, omenan ja mansikan siivuja. 

Mehubaarin vieressä oli Iron Fist niminen pieni vaate kauppa jossa oli paitsi ihania vaatteita niin myös todella upeita kenkiä. Löysin sieltä aivan ihanat kirkaanpuna-mustat kesä kengät jotka minun on pakko saada. Liikkeessä oli myös todella kiva myyjäksi. Jo sillä hetkellä kun astuttiin sisään hän kysyi minulta että olinko kiinnostunut liikkeen tuotteista ja vastasin hänelle että ne olivat aivan ihania. Aloin siinä sitten sovittelemaan eri kenkiä ja koska niitä oli aina näytillä vaan yksi kappale ties mitä kokoa, oli hän heti auttamassa löytämään oikean koon ja toisen parin. Vieläpä senkin jälkeen kun olin sanonut hänelle että tällä kertaa minulla ei ole varaa ostaa mitään. Lähtiessäni sanoinkin sitten hänelle että tulen käymään vielä uudestaan alkuviikosta. 

Hyvin aika sitten kuluikin sitten liikkeitä tutkiessa. Emme kuitenkaan jaksaneet käydä läpi kuin vain alakerran sillä tila oli niin iso. Metrolla otimme kyydin Mustekkiin jossa kävimme käymässä läpi vielä muutaman vaatekaupat ja laukkukaupat joissa olin alkuviikosta käynyt. Laukut joita olin silloin katsellut eivät olleetkaan enää niin hienoja ainankaan siihen mustaan samettilaukkuun verrattuna joten jatkoimme matkamme kohti keskustaa. Siellä oli meneillään jonkin sortin irlantilainen musiikin konsertti jota jäimme kuuntelemaan hetkeksi. Yhden tanssi esitykenkin näimme. Jos olo ei olisi ollut jo niin väsynyt olisi sen voinut jäädä katsomaan loppuun asti. Kyllä elävä musiikki keskellä ihmisjoukon täyttämää katua auringon lämmittäessä on vain niin omaa luokkaansa. :)

Vltava Tutkimusretki

Lauantain kunniaksi päätettiin taas Sallan kanssa lähteä pienelle tutkimusmatkalle. Suunta otettiin ensin kohti Florencia jonka lähistöllä meidän oli tarkoitus bongata hotelli johon äitini tulee huomenna majoittumaan. Hieman tyhmä pieni kierros kyllä tehtiin ennen kuin löydettiin hotellille sillä jos vaan olisimme suoraan älynneet lähteä toiseen suuntaan siitä missä olimme olisi matka ollut paljon nopeampi. Kartalla me kuitenkin koko ajan oltiin ja hotellinkaan löytäminen ei edes ollut vaikeaa. Sitäpaitsi, liikunta tekee hyvää etenkin näin kauniilla säällä. Lisäkierrokset kunniaan.

Huomattiinpa me myös että ratikalla jolla kuljemme kouluun olisi päässyt myös ihan vierelle. Minähän arvasin mitä rakennuksia äiti tarkoittaa puhumalla punaisesta ja vihreästä (oli käynyt katsomassa Google mapsista. Niiden vieressään se oli. Matka kuitenkin jatkui Vltava jokea kohti. Monesti olimme nähneet katujen seinillä grafititöitä joten nyt kun olimme lähistöllä oli loistava tilaisuus käydä kuvaamassa niitä. Ja niitähän riittääkin. Miltein joka seinämällä löytyy jotakin. Hieman hankalaa oli pitää silmiä auki kun ylitimme Vltava jokea vastaan tulevien autojen ja niiden aiheuttaman ilmavirtaus takia. Tiellä oli ihan hirveästi hiekkaa ja pölyä. Muutaman kerran tuli pysähdyttyä nappaamaan muutama valokuva auringonvalossa kimaltelevasta joesta.

Toisella puolella teimme suunnitelmaa pientä suunnitelmaa mistä kautta lähdemme kiertelemään mutta suunnitelmat keskeytyivät (ja unohtuivat myös) kun huomasin joen varrella kasvavassa puussa pieniä vihreitä pisteitä. Tämän niin sanotun pari viikkoa kestäneen kylmyyden jälkeen oli jotain niin ihanaa nähdä kevään ensimmäiset lehden silmut. Olin jo sunnuntaina miettinyt että näinköhän täällä ehtii mikään alkaa kasvaa täällä olo aikanamme mutta nämä säät tekivätkin niin rajun muutoksen että toivottavasti luonto tästä vihrenee. Pieniä kukan nuppujakin tuli nähtyä eräällä pienellä nurmikentällä.

Autotien ali kulki tunneli jonka kautta pääsimme toiselle puolelle. Hirvittävän sotkuisia ovat tunnelit täällä päin. Seiniltä löytyi jälleen grafitia mutta niissä myös haisi inhottavalle. Kun lähdimme nousemaan tunnelista takaisin kadulle näimme joen reunalla kodittomia pummeja. Kävellessäni vain nopeasti eteenpäin että pääsisimme nopeasti heidän ohitseen huomasin kuitenkin että eräällä miehellä oli selkeästi peili kiinnitettynä seinämään ja sen edessä hän vain rennosti ajoi partaansa auringon paisteessa. Aika huvittava näky. Kun oltiin kävelty miltein ylös käännyin todella pikaisesti ottamaan kuvan kaiteen laidalta. Tiedä kuitenkaan sitä miten hyvä siitä sitten tuli.

Pientä Koti Ikävää

Ihme juttu kun heräsinkin jo ensimmäistä kertaa puoli kahdeksan aikaan. Pitkästä aikaa tuli nukuttua kunnon yöunet. Liekö ollut illalla juomani punaviini kun osasi rentouttaa niin hyvin. Pitäisikö kokeilla useamminkin? Ei kyllä välttämättä ole ihan terveellistä. Tänä aamuna on ensimmäistä kertaa ollut sellainen olo että kaipaa Suomeen. Asiaan tietty saataa hyvin paljon vaikuttaa se että tänään on kummipoikani ristiäiset, joihin en nyt tämän matkani takia pääse osallistumaan. Kylläpä osasi sattua huonoon ajankohtaan tämä matka. Toivottavasti kuitenkin saan jälkeenpäin nähdä paljon kuvia tapahtumasta. :) Ikävää on kuitenkin hyvä lieventää kuuntelemalla Nrj'n nettiradiota. Tämän miltein kahden viikon jälkeen on kyllä hassua kuulla jotain suomeksi kun ympärillä on kuulunut kokoajan pelkkää tšekkiä. Ulkonakin paistaa taas ihanasti aurinko joka enteilee selvästi hyvää ja lämmintä tutkimus/shoppailu päivää. :D

Ilta Alone

Voi kun tuli tehtyä oikein mukava pieni iltalenkki. Koko illan olotilani on oikein pursunnut energiaa joten minun oli pakko päästä purkamaan sitä ulos. Salla on ollut väsynyt koko illan joten kun en saanut häntä seurakseni lähdin sittenulos yksin. Kun en muuta paikkaa keksinyt niin suuntasin askeleeni kohti Floraa. Olipahan ainankin lähellä. Vaikka en koskaan ole ollut kovin innokas yksin shoppailija niin täytyy myöntää että oli oikein ihanaa olla siellä tuntemattomien ihmisten keskellä. Ehkä asiaa saattoi auttaa sekin että todella olin yksin tuntemattomien keskellä koska paljoa en Suomen puhetta ympärilläni kuullut joka olisi saanut kaipaamaan juttu seuraa. Nyt oli mahdollisuus käydä rauhassa muutamassa liikkeessä sovittamassa vaatteita ja tutkia liikkeiden tarjontaa. Löysin muutaman ihanan paidan ja yhden hameen mutta koska olin niin fiksu, enkä ottanut paljoa rahaa matkaani jäivät nekin sinne. Sametti laukunkin luona oli ihan pakko taas käydä muistelemassa minkälainen se oli. Sieltä hyvän tuoksuisesta tee shopista kävin kuitenkin pari tee pussia ostamassa. Toisessa on ilmeisesti jotain kirsikankukkaa ja toisen sisällöstä ei ole mitään hajua. Hyville vain tuoksuivat molemmat. :)

Nyt vaan toivon ettei vastassa ole taas niin hankalaa yötä kuin viimeyö oli. Minusta tuntuu että tuohon kadun toisella puolella olevalle seinämälle on laitettu jokin valokyltti päälle sillä täällä huoneessa on ollut pimeän tultua paljon valoisampaa mitä aikaisemmin. Ja se valoisuus kaikena vähäisyytenään on minulle jo liian valoisaa. En vain yksinkertaisesti pysty nukkumaan tiloissa joissa silmiini heijastaa jokin vaan vaadin täydellisen pimeyden.

Dr. House

Meidän piti viettää pieni hetki sisällä istuen ja levähtäen mutta se tuntuikin hieman venähtävän. Minua se ei tietenkään haitannut sillä sain kirjoitettua hyvän pätkän näitä tekstejäni. Pitäisiköhän minun oikeasti yrittää opetella kirjoittamaan lyhyemmin? Näitä pisimpiä romaaneitani on varmaan ollut kiva lukea. Mutta sitten taas toisaalta, kun saan kerta ajatukesta kiinni ja alan saamaan tekstiä aikaan, niin miksi minun pitäisi alkaa sen tuloa estämäänkään? Sitäpaitsi, haluan kuitenkin joskus muistella näitä aikoja ja sitten minua vasta ärsyttäisikin jos huomaisin etten ole kuvaillut kaikkea niin tarkasti kuin olisin voinut. Itseäni varten minä kuitenkin kirjoitan tätä myös. :)

Housessa alkoivat tänään sitten nämä uudet minulle ennen näkemättömän jaksot. Oli todella mielenkiintoista katsoa jaksoa josta et ymmärrä yhtään mitään mutta näkemän perusteella saat kuitenkin sen verran kysymyksiä tapahtumista päähäsi ettet kehtaa lopettaa sitä keskenkään. Harmittaa oikein ettei ymmärrä tsekin kieltä ollenkaan. Miksi ei näissä voi olla  edes tekstejä englanniksi? Pitää varmaan toivoa että Suomessa alkaisi tulla uusia jaksoja taas pian, tai sitten on vain hommattava tämä uusi kausi jostain sillä kahden viikon aikana noita jaksoja ehtii nähdä hyvin paljon. :D

Ahkerat Oppilaat

Aamu lähtikin sitten aika hitaasti käyntiin. Nukuttua yöllä kyllä sai kunhan ensin oli saanut unenpäästä kiinni mutta aamun valjettessa olikin jälleen virkeni vaikka hyvin olisi voinut vielä nukkuakin. Tänään meillä oli tämä vapaapäiväkin kun retkemme muoti & lasinvalmistajan luo oli siirretty viimeiselle päivällemme. Joskus yhdentoista aikaan sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni etänä sain puettua vaatteet päälleni ja pääsimme lähtemään Sallan kanssa kohti koulua tekemään power point esityksiämme. Koko tämän kylmän ja kostean viikon jälkeen tuntui kuin olisi törmännyt seinään kun astui ovesta ulos auringon valoon. Olin laittanut nahkatakit päälle ihan varmuuden vuoksi ettei tulisi kylmä mutta eihän siellä mitään takkia tarvinnut. Ulkona oli varmaan +18 astetta lämmintä sillä hetkellä. Kävellessämme Sallan kanssa kadulla kohti ratikkapysäkkiä saimme joiltakin aikaan kummaksuvia katseita vähäisen vaatetuksemme takia mutta enemmän minä kyllä ihmettelen heidän pukeutumistaan. Heillä oli toppatakit päällä. Ja uskon 18 astetta lämmintä. Edes varjossa ei tullut kylmä vaikka kädet oli ihan paljaina. Nyt en kyllä ymmärrä.

Reissulle koululle osoittautuikin loppujen lopuksi aika turhaksi. Ratikkamatka tuntui nyt kestävän ikuisuuden tai hitaammin se ainankin meni mitä on mennyt aikaisemmin. En sitten tiedä että johtuiko se vaan siitä että mieli olisi tehnyt enemmän olla ulkona kävelemässä. Perjantain takia koulussa oli aika vähän ihmisiä ja luokkien ovet olivat kiinni. Käytävällä sijaitsevien muutamien koneiden luona kävimme tutkimassa onnistuisiko esitysten teko niillä mutta niistä puuttui power point ohjelma. Lähdimme siis siitä miltein samantien takaisin suunnitellen kaupungin tutkinta reissua. Varsinaisia opiskelijoita me todellakin olemme. Täälläkin olemme näköjään valmiit tuhlaamaan vapaapäivän ja vieläpä näin aurikoinsen siihen että menemme tekemään jotain koulutyötä. Hyppäsimme jälleen ratikkaan ja jäimme pois sen laukkukaupan edessä jonka näyteikkunaa olin jo muutamaan otteeseen ihaillut. Teimme pienen reissun sisällä mutta mitään kiinnostavaa ei kuitenkaan löytynyt. Se musta laukku jonka maanantaina näin tuntuisi edelleen kaikkein houkuttelevimmalta, tosin en enää tarkkaan muista miltä se näyttää nyt kun sitä ei ole nähnyt pariin päivään. Eilen Florassa näkemäni samettilaukkukin kun oli kivan näköinen. Emme kuitenkaan viitsineet lähteä takaisin asunnon suunnan joten lähdimme kävelemään pitkin katuja. Löysimme taas ihanan värikkäitätaloja upeiden koristeluineen. Eräs talo oli keltainen mutta siinä oli punaiset ikkunan karmit.  Se oli aika hurja näky. Oli ihana vain kävellä pitkin katuja ja nauttia lämmöstä vaikka sillä hetkellä ei aurinko yltänyt paistamaan näille kapeille kaduille korkeine taloineen. Erään kadun varrelta löysimme pari kirpputoria jotka kävimme tutkimassa. Yhdestä löysin ihanat korkokengät mutta ne maksoivat 40e joten jätin ne hyllylle. Vanhat vaatteet osaavat täällä maksaa aika paljon toisin kuin Suomessa. Yhden paidan kuitenkin ostin ihan vain koska siinä oli niin kivan näköinen kuosi. Saan varmasti tehtyä siitä jotain paljon parempaa.

Kirpparien vieressä oli pitseria jossa kävimme syömässä pitsasiivut. Kahteen viikkoon en ollut saanut mitään metvurstiin viittaavaakaan joten minun oli aivan pakko saada nyt syödä yksi pala salamipitsaa. Kyllä siinä nälkä oli jo ehtinyt tullakin. Nyt oli taas helpompi jatkaa matkaa energisempää. Pitseriasta matkamme jatkui taas eteenpäin ja tässä vaiheessa rupesimmekin  jo miettiimään että missä me oikein olemme. Siitä missä jäätiin pois ratikasta ei  ollut kuin muutaman pysäkin matka floralle. Jatkettiin siinä kuitenkin katua eteenpäin ja kun saimme näkyvyyden muualle kuin taloihin huomasimmekin olevamme kohta Florencin metropysäkillä. En kyllä olisi uskonut että sinne päädytäisiin niinkin lyhen matkan jälkeen mutta vieressä näkyvä hevospatsas kertoisin. Kuinka pieni tämä kaupunki loppujen lopuksi sittenkin oikein on? Täällä on miltein mahdotonta eksyä. Taashan se tuli todistettua. Florencilta otettiin kuitenkin metro kyyti Floralle ja sieltä takaisin asunnolle. Aurinko paistoi ja lämmitti niin nätisti että ihan harmitti ettei asunnossa ollut parveketta. Olisikohan mitenkään mahdollista päästä sisäpihalla olevalle suurelle trampoliinille ottamaan aurinkoa?

Unettomuutta

Jo on kakka kun täällä ei saa edes nukuttua. Monena yönä olen havahtunut yhtäkkiä hereille ilman että olen taas saanut unenpäästä kiinni. Ja tänään kun me sentään ollaan juostu paljon ulkona ja kulutettu energiaa niin nyt en meinaa saada edes alkujaan unta. Väsyttää kuitenkin ihan kamalasti ja alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään ja masentamaan taas jo pelkästää se että tässä on varmasti kohta kunnon univelatkin vielä kaiken päälle. Vai onko minusta sitten oikeasti tullut näin herkkä kaikelle ylimääräiselle ympärillä tapahtuvalle. Päivälläkään kun ei väsytä koska on valoisaa. Kaipaan niin taas omaa huonetta ja sen rauhaa. Harmi ettemme ehtineet saada Irjalle ajoissa infoa siitä että haluttaisiin mielummin sellainen huoneisto missä jokaisella olisiomat huoneet. Tai no meille sanottiin että se voidaan keskustella sitten täällä mutta tähän kämppään meidät vaan saavuttuamme suoraan ohjattiin. Ei siinä pahemmin viitsi enää alkaa anomaan mitään. Etenkin jo pelkästään matkankin takia. Hirmu hyvin lähtee tämä päiväkin taas käyntiin. Toivottavasti aamulla menee kuitenkin jo taas paremmin.

Roze

Oli kyllä ihana päästä takaisin asunnolle tuon kaiken jälkeen. Jalat oli jälleen kerran ihan muusina ja kellekin oli ehtinyt tulla lähemmäs kahdeksaa. Varmaan tunti oltiin pyöritty ainankin hautausmaalla. Ensin oli vuorossa lämmin suihku jonka jälkeen todella ansaittiin saada nauttia lasillisen punaviiniä.. Kunnes totesimme ettei täällä ole pullonavaajaa. No mitäs tähän sitten? Kuinka avata viinipullo ilman avaajaa? Tarvitaan veitsi, ratkoja ja pienet sakset. Veitsellä kaiverrettiin korkkia hitaasti mutta varmasti pieniksi murusiksi kunnes aloimme saada pois sisällä olevia paineita. Kun korkista oli enää pieni jämä jumissa pullon sisällä otettiin käteen ratkoja jolla nostettiin jämiä ylös sen verran että pikku saksilla sai siitä kunnon otteen, ja sai nostettua sen kokonaan pois. Ei ole tuosta pullosta koitunut meille kyllä mitään muuta kuin pelkkää harmia ajateltiin. Heti siitä hetkestä kun sen hankimme alkoi tapahtua kaikenlaista. Parasta olla nyt hyvän makuista kun kaikki tämän ollaan kerta jouduttu kokemaan! :D

Jännitystä Elämään

Ei sitten ollutkaan ihan fiksua lähteä hautausmaalle iltahämärällä. Jos oltaisiin eilen menty oltaisiin kenties voitu välttää tämäkin seikkailu... En sitten tiedä onko se hyvä juttu koska kyllä sille nyt näin jälkeen päin nauraa ja missään nimessä en olisi halunnut jättää tuota kokematta. Meidän Nean sisäpihalle lukkojen taakse jääminen on nyt tämän rinnalla aika pientä : D

Kuitenkin. Aurinko oli vasta laskenut horisontin taakse mutta vielä oli kuitenkin valoisaa. Mietimme että menemmekö kämpälle odottaamaan pimeän tuloa jonka jälkeen lähdettäisiin tutkimaan hautausmaata  mutta tultiin siihen lopputulokseen ettemme kuitenkaan enää sen jälkeen jaksa lähteä liikkeelle. Ihan kuten jo eilenkin oli käynyt. Jatkoimme sitten katua eteenpäin hautausmaan porteille. Hautausmaa oli ihana. Siellä kasvoi paljon puita joiden runkoja vasten kasvoi tiheä kerros jotain lehtiköynöstä joka oli vallannut koko maankin. Ja siellä tuoksui ihan luonnolle. Ihanalle rentouttavalle luonnolle. Sitä piti tulla ihan hautausmaalle etsimään koko kaupungin tähän astisinta rentouttavinta paikkaa. Kävelimme siinä sitten aikamme ihastelemassa ja kuvaamassa teitä ja erilaisia hautoja. Oman tunnelmansa lenkille loi myös pikkuhiljaa pimenevä ilta ja lintujen Liberia jota kuului joka suunnalta. Muutama kissakin taisi juosta ohitsemme tämän matkan aikana. Haudat täällä poikkeavat omistamien ihan täysin. Täällä kaikki on paljon suurempaa ja koreampaa. Osassa oli suuri nimilaatta ja joillakin oikein kunnon rakennus. Monet haudan tuntuivat olevan useiden nimien perusteella perhehautoja. Useammalla haudalla näkyi myös palavan punaisia kynttilöitäkin. Liekö värillä jokin oma merkiksensä vai myydäänkö täällä vain noin paljon tuollaisia kynttilöitä. Usealta haudata löytyi myös tuoreita upeita kukkiakin. 

Ilta alkoi kuitenkin muuttua pimeämmäksi eikä hautausmaalla ollut juuri lainkaan valoja. Ainoat valon lähteet taisivatkin olla itseasiassa ulkopuolla olevat liikenteen ja kaupungin valot. Kävelimme takaisin porttia kohti mutta jo kaukaa huomasimme sen olevan nyt kiinni. Pieni shokkitila kuitenkin iski vasta siinä vaiheessa kun huomasimme portin viereen päästyämme siinä olevan ketjun ja lukon nätisti roikkuvan kaltereissa, yhdistäen ovet toisiinsa.. Olimme lukkojen takana. Ja juuri kun olin ehtinyt leikilläni sanoa että kunpa tästä ei nyt koituisi mitään kirousta meidän ylemme.. Tulla nyt kuvaamaan tuntemattomien hautoja ja iloitsemaan hautausmaalle. Kyllä me oliin huomattu portin sivussa oleva kyltti jossa luki joitain kellon aikoja mutta oletettiin sen meinaavan vieressä olevan rakennuksen sisäänpääsy aikoja. Ilmeisesti täällä ei olekaan vapaapääsy hauraus maalle niin kuin Suomessa. Portin vieressä oli vielä ollut vartija joka oli puhumassa puhelimeen sillä hetkellä kun kävelimme sisään mutta kun hän ei sanonut meille mitään oletimme että voimme sitten mennä syvemmälle ihan rauhassa. Siinä me sitten seisoimme hölmistyneina miettien mitä tehdä seuraavaksi, mistä päästä pois. Lähdettiin sitten seinänviertä pitkin kävelemään hautausmaata ympäri jos vaikka löytäisimme jostain avonaisen oven tai paikan josta pystyisi kiipeämään yli. Hautausmaa alkoi tuntu ihan loputtomalta kun pelkkä yksi sivu ei meinannut koskaan loppua. Yhdessä nurkassa näytti olevan kohta josta olisi saattanut hautojen päältä kiipeämällä päästä yli mutta emme halunneet lähteä vielä yrittämään niin epäpyhää keinoa. Eikä siitä voinut olla varma minkälainen pudotuskaan aidan toisella puolella olisi ollut. Jatkoimme siis vain matkaa eteenpäin löytäneet useita portteja jotka olivat kaikki lukossa. Seinämät ympärillä olivat kokoajan olleet korkeita hautakivien ja aitojen vierustamana. Yhden portin luota löysimme auton mutta emme nähneet missään ketään keneltä olisimme voineet pyytää apua. Porttien kalteritkin olivat niin tiuhaan meneviä että niistä olisi mahtunut läpi vain ehkä pieni lapsi. Eikä alikaan mahtunut ryömimään. Tähdet alkoivat jo pikkuhiljaa tiukkia taivaalla ja nyt sen huomasi miten pimeää hautausmaalla oli. Ulkopuolelta kuului moneen otteeseen poliisiautojen ulvomista ja muutamaan otteeseen vitsailimme että olisivatkin he nyt tulossa hakemaan meitä. Sehän tästä reissusta vielä olisi puuttunutkin. "Kaksi tyttöä jäi jumiin hautausmaalle. Poliisit pelastivat heidät" Me oltiin niin lähellä vapautta mutta silti niin kaukana. 

Oltiin kohta kävelty koko hautausmaa ympäri ilman että oltiin löydetty mitään keinoa päästä pois. Ellei olo olisi ollut sillä hetkellä jo niin epätoivoinen mitä se silloin oli, olisi varmasti tullut nautittua siitä rauhasta ja pimeydestä mikä siellä vallitsi. Käveltiin erään kapean kujan läpi jossa valoa toivat vain muutamat siellä täällä palavat kynttilät. Ilmakin oli lämpimin mitä tähän aikaan täällä olo aikana oli vielä havainnut sen olevan. Viimeiseltä seinämällä alkoi löytyä pieniä aukiota muurien ulkopuolelle mutta niissäkin oli sitten korkeat kalteriseinät ja vielä piikkilankaa päällä ettei varmasti pääse kiipeämään yli. Ikään kuin oltaisiin ylletty edes piikkilangan luo. Viimein onnistuttiin löytämään kuitenkin sellainen pieni aukko josta pääsi tielle jossa selkeästi oltiin ajettu autoilla. Vieressä oli joitain vanhoja rakennuksia, ehkä jotain varastotiloja. Käveltiin jonkin matkaa tietä eteenpäin mutta meitä vastassa odotti kuitenkin jälleen kerran lukittu portti. Tämä portti oli kuitenkin sentään rakennettu siten, että siitä sai helposti sijan jalalleen ja onnistui kiipeämään yli. Salla hyppäsi yli ensimmäisenä ja annettuani laukkuni ja kantamukseni hänelle toiselle puolelle, oli minun vuoroni mennä perässä. Koskaan en varmaan ole kiivennyt minkään portin yli. Etenkään tälläisessa tilanteeessa. Olo alkoi olla huolestuneen sijasta pikkuhiljaa jännittynyt. Oltiinko me viimein onnistuttu pääsemään pois? Käveltyämme hetken aikaa huomasimme kuitenkin olevamme pienellä aukiolla jonka ympärillä oli ties minkälaista autoa sun muuta romua ja iso paksu rautainen portti. Tuskainen "ei" kuului kummankin suusta sillä hetkellä. Portin vieressä oli kuitenkin pieni rakennus jonka ikkunasta paloi valo. Kurkistin ikkunasta sisään ja näin siellä miehen. Koputin ikkunaan saadakseen hänen huomionsa ja hän tuli avaamaan meille oven. Kysyin häneltä heti että puhuuko hän englantia johon hän vähän hölmistyneen näköisenä vastasi että "little". Selitin hänelle sitten englanniksi niin selkein sanoin kuin osasin sen mitä me juuri olimme kokeneet ja jouduin toistamaan saman vielä uudestaankin koska hän ei ymmärtänyt kaikkea ensimmäisellä kerralla. Tämän jälkeen hänelle oli kuitenkin sanomattakin selvää että me halusimme päästä ulkopuolelle ja avasi meille tuon rautainen portin oven. Kiitin häntä tuhannesti ja hän sanoi että se oli pikku juttu, ei se mitään. Ihanaa että onnistuttiin löytämään tuollainen rento mies joka ymmärsi edes vähän englantia eikä ketään sellaista joka olisi saattanut suuttua kun yhtäkkiä oltaisiin pamahdettu paikalle lukittuun tilaan. Joka tapauksessa... Olimme viimein vapaita! 

Hieman Herkuttelua

Kämpälle päästyämme päätimme lähteä nyt syömään Floran Thai Spiceen sillä kumpikaan meistä ei ollut syönyt mitään sitten aamun ja kahvilan herkkujen. Tilasin sieltä aivan ihanan ison riisi-kana-vihannes annoksen. Maksoi taas vain 6 euroa. Ja voi että se oli hyvää. Miten voi olla mahdollista että ainoastaan pelkät vihanneksetkin maistuvat niin hyviltä ilman mitään lisukkeita. Kana oli ihanan mausteista ihan kuten ilmoilla leijuva tuoksutkin oli antanut ymmärtää. Olin jo niin ehtinyt kaivata tälläista ruokaa. Tästä voisi selkeästi tehdä vakio ruokapaikan sillä näin hyvää ruokaa en ollut vielä koko matkan aikana missään syönyt. Listaltakin kun vielä löytyi monia annoksia joiden väliltä minun oli jo tuskaisesti tämäkin valittava. :)

Ruokailun aikana olimme seuranneet pöydästämme miten muutamaa kerrosta alempana olevassa mehubaarissa työskennellään. Alun perin suunnitelmamme oli ollut käydä syömässä jälkiruoka thai Spicen vieressä olevassa kahvilassa missä sunnuntainakin kävimme mutta muutimme suunnitelmamme mehubaarin. Otin sieltä ison appelsiini-banani-mansikka jogurtti smoothien. Ihanan raikkaan makuinen. Sellaisen voisi hyvin käydä juomassa aina aamupalaksi kun minulle ei kuitenkaan mikään kiinteä ja lihaisa ruoka mene aamuisin.

Muutama vaatekauppakin käväistiin taas penkomassa läpi ja ostin itselleni toisenkin vähän paksumman nahkatakin. Voisi toivoa että säät nyt pysyisivät näin aurinkoisia ja lämpiminä niin voisi antaa tuon talvitakin jo vietäväksi suomeen ja pärjäillä noiden nahkatakkien turvin. Erästä mustaa samettilaukkuakin tuli ihailtua yhdessä kaupassa. Suolaisenmakean himoissani käytiin ostamassa pussillinen sipsejä mukaan ja päädyttiin ostamaan myös punaviini pullo kun ne niin kauniisti ovat aina tavan käytävillä esillä. Yhtään ei ymmärretty nimien perusteella sitä mitä kannattaisi lähteä ottamaan joten lähdimme liikkeelle sillä että otimme vain pullon joka miellytti eniten silmää. Päädyttiin pulloon jossa oli vaaleanpunaisia ruusujen kuvia ja lapussa luki "roze". Hyvän valinnan teimmekin sillä pullo ei ollut hinnaltaan kuin jotain 60 korunaa. 

Surullinen Iltapäivä

Meillä oli taas muutaman tunti vapaa-aikaa ennen piirrustustunteja. Kahvilan vieressä oli suuri ostoskeskus jonne menimme kuluttamaan aikaa. Jälleen kerran laitoin huomiolle sen miten ihania vaatteet kirkkaine väreineen olivat. Mieleni olisi tehnyt sovittaa muutamia kesävaatteita sillä tälle päivälle ja ilmeisesti tulevalle viikonlopulle oli luvattu jo 20 asteen lämpötiloja. En kuitenkaan halunnut siinä hidastaa muiden menoa joten ajattelin että tulen sitten myöhemmin vaikka yksin sinne paremmalla ajalla. Saadaan silloin mennä vapaasti minne haluaa ja viipyä niin pitkään kuin haluaa. Löydettiin myös pieni eläinkauppa jossa oli ihana valkoinen papukaija häkissä. Sen vieressä oli monta pientä vaaleankeltaista kanarianlintua. Miten osaisin niiden laulu sillä hetkellä olla ihanaa. Siellä oli myös muutama oikein ihana pikku mini kilpikonna jotka olisi vaan tehnyt mieli ottaa taskuun mukaansa. Lukkojen takana oli myös pari myrkky hämähäkkiä. Ja sitten vielä kaneja. Oi, ihania~

Matkan aikana takaisin koululle tunsin kuitenkin taas miten masennus alkoi nostaa päätään. Tšekkiläinen kanssa oli ollut niin mukava olla että olisin voinut kyllä jatkaa iltapäivää vielä pidemmälle. Koulun käytävällä sitten istuin yksin kyyneleet taas silmissäni ja kirjoittamassa tuntojani jonnekkin pois. Äidillä oli siinä vaiheessa hyvä ajoitus soittolleen joten sain myös puhuttua hänelle kaiken sillä hetkellä mieltä vaivaavan suruni. Kaipaan vaan niin paljon ihmisiä joiden kanssa puhua syvällisempiäkin.

Masennukseen ei tuntunut auttavan edes nämä Martinin tunnitkaan joiden aikana olen aina tullu hyvälle mielelle. Minua vaan ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään sillä hetkellä. Onneksi nämä tunnit eivät kuitenkaan kestäneet kuin muutaman kymmentä minuuttia sillä Martinin oli lähtettävä johon eikä hän voinut jättää meitä omillemme. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Saimme kotitehtäväksi lähteä istumaan vaikka johonkin puistoon ja piirtää siellä näkyviä ihmisiä paperille jotka sitten esittelisimme hänelle ensiviikolla. Mielummin kyllä teenkin sen niin sillä ulkona alkoi selkeästi nyt jo kirkastua ja aurinko lämmittää. Ja olihan meillä nyt kuitenkin koko viikonloppuisin aikaa. Hyvin voi lisätä sen jollekin tulevalle tutkimusmatkalle.

"Class Dismissed"

Jatkoimme matkaa linnan toista puolta mäkeä alas. Matkan varrella pysähdyimme ihailemaan kukkulan laella olevaa mini Eifel tornia jossa meidän pitää mennä vielä käydää. Jitka selitti meille että torni on rakennettu kukkulalle siksi että se antaisi edes hieman samaa tuntumaa korkeammalta käsin alkuperäiseen nähden. Matkalla alas kerroin Jitkalle ja oppilaille kouluttamme ja sitä miten saatamme jäädä jopa ovien sulkeuduttuakin sinne tekemään töitä ja siitä kuinka opettajat luottavat meihin jotta uskaltavat antaa meidän tehdä niin. Heidän koulussaan se ei kuulemma ollut mahdollista. Kun ovet menee kiinni niin koulu jää tyhjäksi. Heillä nyt tietenkin on pidempiä nämä koulupäivät kuin meillä mutta silti. Osa oppilaistakin alkoi jo pikkuhiljaa lämmetä puhumaan enemmän ja kerroin heille Suomen säästä ja kesästä. Pian olimmekin taas Kaarlen sillan juurella ja saimme nyt kuulla siitäkin vähän enemmän. Patsaat jotka siltaa koristavat kuvastavat kolmeakymmentä eri pyhimystä. Ennen patsaat olivat olleet aitoja mutta nyt ne oli korvattu jäljennöksillä. Luultavasti siksi ettei kukaan veisi niitä. Siinä vasta olisikin näky. Rosvolauma kanniskelemassa suurta patsasta. :D

Sillan toisella puolelta kävelimme astronomisen kellon luo johon saavuimme juuri sopivasti näkemään kuinka 12 apostolia vaelsivat kuolemaa kuvastavan luurangon soittaessa kelloa. Soinnin lopuksi korkealta kellotornin huipulta kuulimme soitettavaksi pienen torvi fanfaarin. Jitka jo ehtikin vitsailla että yksi hänen oppilaistaan oli selkeästi tilannut tämän juuri meitä varten tähän hetkeen. Ei me vaan viime kerralla tästäkin kävellessä (ja vielä monta kertaa) nähty mitään tuollaista. :)

Tämän jälkeen Jitka halusi vielä lähteä kanssamme kahville jonnekkin ja löysimmekin pienen herkku kahvilan kuljettuamme ensin hetken aikaa katuja pitkin. Ihana oli viimein nähdä uusia suuntia kuin niitä missä oltiin jo käyty. Cappuchinon lisäksi otin itselleni syötäväksi herkullisen kulhossa olevan suklaa-hillo-vanilija-kermavaahto-mansikka-mitälie muita hedelmiä siinä olikaan hässäkän. Kyllä nyt kelpasi syödä makeaa kun oltiin noin paljon taas käveltykin. Keskustelut koulujemme eroista ja samaisuuksista jatkuivat täälläkin. Täällä on tiedettävä jo 15 vuotiaana mitä haluaa lähteä elämässään tekemään ja siitä syystä kaikki eivät ole olleet niin tyytyväisiä aina omiin valintoihinsa vaan määrällisesti paljon enemmän lopettaa koulunsa kesken mitä Suomessa. Meillä sentään on lukio minne lähteä jatkamaan jos yläasteen jälkeen ei tiedä minne haluaa mennä. 

Tähän päättyikin sitten yhteinen retkemme oppilaiden kanssa. Jitka kiitteli meitä paljon siitä että olimme lähteneet mukaan ja pyyteli anteeksi jos olivat pitkästyttäneet meitä. Ja pöh. Miten tuollaisen reissun aikana voisi pitkästyä. Tämä retki oli ollut oppilaille korvaava englannin sekä liikunnan tunti mitkä he tämän takia olivat nyt missanneet. "Class dismissed" sanoi Jitka meille viimeisenä lauseenaan ennen kuin aloimme laittaa takkejamme päälle jatkoimme matkaa omille tahoillemme. Olen aina halunnut että kuulen minulle sanottavan noin. :D

Prahan Linna + Japanilaisiai :D

Mutta mahtui tähän päivää kyllä jotain hyvääkin. Kunhan ensin oltiin päästy koululle ja sieltä lähdetty Jitkan ja hänen oppilaidensa kanssa metroille alkoi olo siitä pikkuhiljaa paranemaan. Viimeinkin pääsi puhumaan kunnolla englantia ihmisten kanssa. Jitka oli oppilaidensakin suhteen sitä mieltä että tästä hetkestä eteenpäin he eivät osaa enää lainkaan Tšekin kieltä vaan kaikki puhutaan englanniksi. Oppilaat kun tuntuivat olevan yhtälailla ujoja englannin puhumisen suhteen mitä suomalaisetkin...paitsi näköjään minä. Olen hoitanut täällä niin suuren osan puhumisesta että minulle tunnutaan automaattisesti antavan rooli selittää hankalampiakin asioita. Ehken minä olekkaan sitten niin surkea mitä itse luulin. Tai sitten olen yksinkertaisesti vain paljon rohkeampi sen suhteen. : D Jitka kertoi meille että oppilailla on tulossa keväällä vastaan englannin kokeitakin joissa heidän on pakko puhua joten tämän pitäisi olla myös hyvää harjoitusta heille. Itsekin selitin että yksi syy miksi halusin tälle matkalle oli se että saisin opetella englannin puhumista koska Suomessa sitä niin harvoin tarvitsee käyttää. Paras tapahan oppia asioita on vain tekemällä. :)

Ihan ensimmäiseksi otettiin suunta kohti Prahan linnaa. Jitka varoitteli meille että joudumme kiipeämään paljon portaita ylös mutta eivät portaat olleet tuskin mitään ainankaan niihin verrattiin jotka käveltiin matkalla ratsastaja patsaalle. Lisäksi siellä oli paljon kevyesti kohoava tasanteita ettei kokonaan tarvinnut olla portaikossa. Kaunis tie se kuitenkin oli kaikkine kivineen ja lamppuineen. Eikä matkakaan ollut edes ollut pitkä kunnes jo huomasimme olevamme miltein huipulla pienellä kuvaustasanteella. Siellä oli paaaaljon Japanilaisia.  Tasanteella oli erikseen pieni muutamaa porrasaskelmaa korkeampi tasainen jolla kasvoi puu. Olin ottamassa kuvaa tuosta puusta ja tasanteelta sen hetkiseen ihmisineen kunnes yksi japanilainen jätkä tuli kuvaani  poseemaaraan kamerani eteen näyttäen V -käsimerkkiä ja kieltään hymyillen. Näytin vaan hänelle peukkua nauraen kun olin saanut kuvan otettua ja hän vastasi samalla lailla takaisin. Tuosta kuvasta tuli varmaan kaikkein paras kuva mitä koko tämän matkan aikana tulen edes ottamaan. :D

Ja tormäsinpä matkallani vielä sellaiseenkin jätkään joka näytti ihan Japanilaiselta näyttelijältä Yamamoto Yüsukelta. Blondattuine hiuksineen ja coolin asenteen kanssa kävelevää vastaan tulevaa miestä ei voinut kun vain jäädä tuijottamaan ja kun hän sitten vielä huomasi tämän, hän vain ystävällisesti sanoi minulle "Hello". Vastasin hänelle takaisin "Hello" ennen kuin olin edes ehtinyt tajuta mitä juuri tapahtui. Japanilaiset ne vaan on niin ihania! :D

Linnakin oli kaunis näky. Ulko-ovissa ja seinämässä oli paljon yksityiskohtaisia koristeluja jotka olisi tehnyt mieli kuvata yksitellen. Turistejakin löytyi paljon tältä alueelta. Yritin ottaa kuvan linnasta kokonaisuudessaan, mutta vaikka kävelin niin paljon taaksepäin että seinä tuli vastaan, ei linna silti mahtunut kokonaan kuvaan. Meille kerrottiin että Prahan linna on suurin muinaislinna mitä maailmasta löytyy, eivätkä he edes itse tienneet sitä ennen kuin olivat käyneet etsimässä tietoa meitä varten Wikipediasta. Linna toimii myös nykyisen presidentin virka asuntona ja linnan vieressä olevasta lipputangosta voi nähdä presidentin paikalla olon. Mikäli lippu on ylhäällä on presidentti silloin paikalla. Meille suositeltiin käyntiä linnan sisälläkin kunhan löydämme siihen aikaa sillä tällä reissulla emme sinne ehtineet.

Bad Day

Varoittan nyt jo etukäteen että tästä on tulossa tällainen pieni angsti teksti mutta minun on pakko saada tämä nyt purettua johonkin. Minua on masentanut jo eilisillasta asti eikä tämä päivä ole muuttanut sitä mihinkään. Hetken aikaa olin jopa iloinen tsekkiläisten opiskelijoiden ja Jitkan seurassa mutta onko kaikki silloin ihan kunnossa jos tunnen olevani enemmän osana porukkaa sellaisten ihmisten keskellä joita en tunne ja jotka eivät puhu samaa kieltä kanssani kuin sellaisten keiden kanssa asun? En nyt ala tähän kertoilemaan tähän syitä sillä minulla ei ole tapana puhua paskaa toisista heidän selkänsä takanaan etenkään nettiin. Minulla vain on ollut niin yksinäinen olo aamusta lähtien. Koulumatkan aikana ratikassa valutin kyyneleitäkin silmistäni mutta huomasitko sitä kukaan, tai jos huomasi niin väittikö? Ei. Kaipaan tällä hetkellä niin kovasti Suomessa olevia ystäviäni ja heidän seuraansa. Tällä hetkellä olisin mielummin täällä vaikka kokonaan yksin  kuin tuttujen ihmisten seurassa sillä silloin siinä olisin vain minä eikä minun tarvitsi pitää huolta kenestäkään muusta kuin itsestäni. Missään nimessä en kuitenkaan ole halukas jättämään tätä matkaa kesken ja lähtemään takaisin Suomeen sillä matkassa ja koulussa ei ole ollut mitään vikaa. Asunnon vaihdos kuitenkin kelpaisi. Tämä saakutin netti ei koskaan tunnu toimivan  täällä asunnolla joten en pääse edes skypeen keskustelemaan sellaisten ihmisten kanssa jotka pelkällä tervehdyksellään saisivat oloni paremmaksi. Alan olla niin täynnä tuota tuon kämpän netin toimivuutta. Tällä hetkellä mieli tekisi oikeasti muuttaa itsekseni jonnekkin muualle.

Uusi Laukku

Viimeinkin tuli vastaan jopa päivä jolloin meillä ei ollut iltapäivästä vapaata. Olin ajatellut että lähtisin koluamaan vähän keskustaa tai muutamia kauppoja jotka olin nähnyt aina ratikkamatkan aikana mutta se vaihtuvien vain tuohon kangaskaupan etsintään ja kirpputoriin kun joillakin ei ollut mitään tekemistä. Lähdimme sitten kesken tunnin suorittamaan tuon retkelle ja palasimme sopivasti kolmeksi. Nyt kun on taas tullut liikuttua luulisi että ensi yönä saa taas kunnolla nukuttua. 

Sallan kanssa pyörähdimme Florassa nostamassa rahaa ja eräässä kenkäkaupassa josta olin aikaisemmin löytänyt kivan laukun itta en ollut varma vielä silloin että haluatko ostaa sen. Laukku oli alkuperäiseltä hinnaltaan jotain 2000 korunaa mutta nyt sen sai alennuksella 600 sadalla. Päätin sitten ostaa sen kun tarve suurempaan laukkuun noille koulumatkoille alkoi olla jo aika suuri kun millään ei tunnu mahtuvat mukaan kaikki mitä tarvitsisi. Etenkin jos meillä vielä alkaa nämä ompelujututkin. Koululla kun ei ole mitään paikkaa minne voisi jättää tavaroita yöksi vaan kaikki pitää aina kantaa takaisin mukanaan.

Albertissa kävimme taas ruokaostoksilla ja löysimme sieltä joltain pasteijamaisia leivoksia joiden sisällä näytti olevan jonkinlaista lihaa. Yllätys kuitenkin oli kun paljastui ettei se ollutkaan mitään lihaa vaan itseasiassa suklaata. Sitä en olisi kylläkin ensimmäisenä arvannut. Ja oli vielä hyvän makuista ja täyttävää. Sellaisia pitää alkaa ostamaan useammin.

Puhuttiin myös siitä että josko pimeän tultua käytäisiin tekemässä pieni kierros tässä vieressä sijaitsevalla hautausmaalla mutta saa nähdä jaksaako kumpikaan. Etenkin kun haluan käydä ottamassa kuuman suihkun ensin. Voin olla aika tööt sen jälkeen. :)

Löytöjä ja Uusia Oppeja

Löydettiin vähän niinkuin sellainen pikkuruinen kangaskauppa. No itseasiassa kysyin että mistä suunnasta kannattaisi lähteä etsimään ja eräs hyvin englantia puhuva tyttö neuvoi meille oikein hyvän reitin. No aika mestareita oltaisiinkin oltu jos oltaisiin eksytty kolmen ratikkavälin ja viidenkymmenen metrin kävelyn välille. Ja vielä kartan kanssa! :D Kangaskauppa sijaitsi lienellä kujalla jonka vieressä oleva työmaa sai heti luulemaan että oltiin tultu väärään paikkaan. Ulkona oli tangolla erilaisia materiaalinäytteitä ja ihmisen muotoisille pahvinpaloille oli muotoiltu erilaisia vaatteita. Ne olivat kieltämättä aika oudon näköisiä. Sisään asuttua kangaskauppa kuitenkin voitti Suomen eurokankaan kuusi-nolla. Pienestä tilasta löytyi ties kuinka paljon kaikkia ihania kankaita, nappeja, nauhoja sun muita pientavaroita. Ja se mikä kiinnitti suurimman huomion oli se miten kirkkaita värejä osassa kankaista oli käytetty. Ihmekään että täällä saadaan niin paljon ihania vaatteita aikaan kun niillä on tälläinen aarreaitta kaupungissa. Salla bongasi minulle aivan ihania suuria violettia nappeja joita minun on pakko tulla vielä joku päivä ostamaan. Tämä kauppa tulee rikastumaan minulla hyvin paljon kunhan löydämme kunnolla aikaa tulla penkomaan kaikki läpi ja tiedän mitä minun tarvitsee sieltä löytää! :D

Sitten löysimme siitä miltein vierestä sellaisen "toisen käden". Second Hand; kirpputori. :D Ihana oli kun sisälle kävellessä oikein pelmahti nenän sellainen kirpputorin ja kierrätysvaatteiden tuoksu. Kaikki vaatteet oli laitettu esille värien mukaan joten oli hyvin helppo käydä läpi ensiksi tietyt osiot. Valitettavasti siellä vaan ei  näkynyt olevan myynnissä yhtään verhoja tai pussilakanoita. Niistä olisin saanut itse enemmän irti kuin vain pelkistä vaatteista. Näitä Second Handeja on tullut bongailtua monesti pitkin katuja joten täytyy lähteä tutkimaan näitäkin vielä tarkemmin aina kun kävelevät vastaan. Sain kuitenkin ostettua sieltä pari satiinista kiva kuosista paitaa jotka saavat vielä uuden ilmeen jahka keksin minkälaisen. 

Ihan ei ollut tämä "computer design" sellaista mitä odotin. Oletin että pääsemme oppimaan uusia värjäys tapoja, rasterointia ja sen sellaista suunnitelmillemme mutta sen sijaanpäsimmekin kokeilemaan kaavojen kuositellut tietokoneen kautta. Kiva ohjelma oli tämä mitä opettaja antoi meidän testata. Enemmän vaan olisi saanut siitä irti jos olisi ymmärtänyt mitä valikoissa lukee. Tästä ohjelmasta on kuitenkin saatavissa englannin kielinenkin versioon joka ei tällä hetkellä ilmeisesti ollut heillä koneella. Kokeilemme kuitenkin mekolle päätien kuositellua käyttäen lähtökohtana minun mittojani. Enpä tiennytkään että kokoni on sitten 42. Viimeksi kun tarkistin minulle vielä meni 38 vaatteet, ja nyt olenkin yhtäkkiä 42. Liekö täällä nyt sitten jotain eroja Suomen kokoihin. Vaikka kyllähän Suomessakin ne osaavat heittää vähän laidasta laitaan. Kyllä sitä vaan on oltava sitä mieltä että oma mitoitetut kaavat on ne kaikkein parhaat! Koneen vieressä oli iso tulostin jolla saimme tulostettua mukanamme nämä kuositellut kaavat. Lisäksi saimme myös kaavat eräille liiveille. Kyllä sellainen ohjelma ja tulostin kotiinkin kelpaisi. Ensi viikolle opettaja lupasi vielä hankkia meille joitain kirjoja missä olisi japanilaisia kuositteluja joita saamme sitten halutessamme kopioida mukaamme. :)

Ompelemaan

Tämä aamu lähti jopa sateista kelistään huolimatta hyvin käyntiin. En kyllä tajua miksei täällä voi paistaa aurinko. Koko viikon ollut nyt pilvistä ja synkkää. Muutaman kerran on aurinko ehkä pienen hetken paistanut mutta kyllä minä kaipaan jo oikein kunnon aurinkoista päivää. Paljon pirteämmin jaksaisi tehdä töitä silloin ja paljon mukavampi olisi myös käydä valokuvaamassa paikkoja ja tehdä tutkimusmatkoja. Kaipaan myös jotain actionia päiviin ja iltoihin sillä heräsin taas viimeyönä siihen ettei vain enää yksinkertaisesti nukuttanut. Enkä edes tiedä paljon kello silloin oli. Pimeää oli ainankin. 

Koulussa meillä oli luvassa heti Mr. Jaroshia ja olin niin onnellinen päästessäni sanomaan hänelle että ajattelimme ommella tällä kertaa. Jarosh oli ihan hölmistyneen näköinen ensiksi ja sanoi meille ettei me hänen valvonnassaan niin voida tehdä kun hän opettaa suunnittelua. Sanoin sitten että olimme eilen keskustelleet asiasta Marthan kanssa ja Jarosh lähtikin sitten selvittämään asiaa. Pian teimmekin sitten siirtymisen toiseen luokkaan jossa meidät otti vastaan paikan ompelun opettaja. Viimein tuntui siltä että oikeasti pääsi tekemään jotain vaikka tilojen ja tapojen uutuuden vuoksi työskentely ei sujunut niin nopeasti mitä Suomessa. En saanut muuta aikaan kun vain korsetin kuositellut kaavat joita sitten vähän ehdin kopioimaan uusiksi kaavoiksi. Lieköhän täällä on silkkipaperia ollenkaan käytössä kun kaikkien oppilaiden kaavat oli valmistettu tavallista paperia hieman paksummasta pahvimaisesta ruskasta paperista. Ehdin jo ajatella että minun on lähdettävä ostamaan tuota paperia itselleni ennen kuin pääsen jatkamaan töitäni mutta opettaja onneksi kaivoi minulle sitä varastosta. :) 

Tuntien välissä käytiin taas mäkkärissä syömässä. On se ihme ettei täällä ole erikseen paikkaa mistä hankkia ranskalaisille ketsuppia vaan ketsuppi pitää ostaa erikseen tiskiltä aterian mukaan. Ja minusta vähän tuntuu että ketsupin ottaminen mukaan maksaa sitten enemmän. Tai niin se ainankin viimekerralla tuntui maksavan kun otin ketsuppia mukaan.  Aika outoa. 

Arjen Askareita

Alan päästä pikkuhiljaa kiinni tähän Houseen. Jos nyt muistan oikein nämä jaksot alkavat olla pikkuhiljaa Suomessa nähtyjen viimeisimpiä ja jännityksellä jään nyt odottamaan että josko tämän kauden loputtua perään alkaisi suoraan seuraava kausi ja uudet jaksot joita ei vielä ole nähnyt. Se sitten vasta jännää seurattavaa olisikin. Ja jännää on myös miten kesken Houseen jaksojen tulee aina myös noin viiden minuutin uutiset. Onneksi Suomessa sentään ei. :)

Ja tiskasinpa tässä sitten myös astiatkin. Koko päivät mitä täällä kämpällä olemme olleet nenääni on haissut jokin mädäntynyt. Ensiksi luulin että se oli Sallan aamulla heittämät kaurapuuron jämät roskiksessa mutta roskis olikin päivän aikana tyhjennetty joten muuta vaihtoehtoa ei ollut enää jäljellä kuin tuo suuri aikaansaamamme tiskikasa. Kyllä siinäkin kuitenkin oli urakka. Pisti todellakin kaipaamaan Suomen oloja. Aina olen ollut sitä mieltä että käsin tiskaamalla pärjää kotona yksi ihminen ihan hyvin ja nyt olen sitä mieltä vielä entistä vahvemmin. Täällä oloon verrattuna luksusta on jo se että hanasta tulee suoraan kuumaa vettä eikä sitä tarvitse alkaa lämmittämään itse vedenkeittimellä. Lisäksi täällä ei tunnuta tuntevan lainkaan tiskiallas sillä edes kaupassa ei ollut niitä myynnissä. Ainoastaan pienen sudin onnistuimme löytämään tiskialtaan alta. Ehkä sitä pitäisi vain jatkaa ravintoloissa syöntiä niin ei ainankaan tulisi turhaan tiskiä.

Keittää Kohta Yli

Kyllä alkaa jo pikkuhiljaa keittää yli nämä miten meidän asiat tänne tulon suhteen on hoidettu. Kun tulimme kämpälle menimme ihan ensiksi maksamaan asuntomessut vuokran. Olimme kuitenkin jo aikaisemmin huomanneet että ajan jaksolle oli merkitty 5-30 päivä mutta meidän lento lähtee vasta 31 päivänä. Kysymmekin sitten tätä asiaa vuokraisännältä ja hän vaan tokaisi että meidän pitää maksaa 500korunaa siitä yhdestä ylimääräisestä yöstä lisää. SIIS MITÄ? Miksi tänne ei ole tullut tieto että me ollaan täällä niin kauan. Jo koululla Marthan kanssa jutellessahan oli tullut ilmi että he luulivat perjantain olevan meidän viimeinen päivämme. Soitin sitten Irjalle kia kysyin että miten tämä asia nyt menee kun täälläpäin luullaan että olemme lähdössä päivää aikaisemmin mitä lentolipuista lukee. Selitys oli että alkuperäinen lähtöpäivämme oli ollut 30. päivä mutta koska vaihto-ohjelmalle vaatii että meidän on oltava täällä tietyn verran päiviä oli lähtöpäivää sitten siirretty lauantaille...ja että Irja oli vaan unohtanut ilmoittaa siitä tänne. Irja kyllä lupasi lähettää meille rahaa jos emme omistamme saa maksettua ylimääräistä yötä mutta ei näin asioita hoideta. Tässä on nyt ollut jo niin paljon epäselvyyksiä saapumisesta saakka ettei kohta enää jaksa.

Florenc

Tuntien päätyttyä Martha oli pyytänyt meidät puhumaan kanssaan tulevista muutoksista. Saimmekin perjantaille vapaapäivän kun listassa ollut retki siirrettiin kolmannellekymmenennelle päivälle koska silloin pääsemme suuremman porukan kanssa sinne halvemmalla. Retki oli alunperin laitettu meille tälle viikolle kun täällä luultiin että lähdemme silloin kotimatkalle Suomeen. Voidaankin nyt perjantaina tehdä sitten power point esitykset jotka sovimme myös esittämämme maanantaina. Torstaihin tuli myös muutoksia kun Jitka kysyi meiltä haluammeko lähteä hänen ja hänen oppilaidensa mukaan pienelle kaupunki kierrokselle. Eipähän tarvitse viettää turhaan aikaa Jaroshin tunneilla vaan pääsee varmaankin miltein suoraan piirtämään Martinin tunneille.

Sallan lähdettiin taas tutkimusmatkalle. Ajoimme metrolla Florencin pysäkille tutkimaan minkälaista siellä on. Löydettiin "Panicafe" niminen kahvila jossa söin yhden kana paninin ja cappuchinon. Listalla oli myös älyttömän hyvän näköistä lasagnea jota Salla sitten päätyi itse ottamaan. Olisi kyllä maistunut minullekkin. Panini oli kyllä hyvä mutta hieman liian myöhään älysin tuon lasagnen näytöltä. Tarjolla oli myös herkullisen näköisiä piiraita joista ei kyllä saanut selvää mitä ne sisälsivät. Täytyy vain tulla joku päivä kokeilemaan summan mutikassa jotain ja toivoa että se on hyvää. Sallalta sain myös maistaa älyttömän ihanaa appelsiini mehua. Varmasti tekivät sen itse siellä. Ehdottomasti tullaan joku päivä uudestaan sinne syömään.

Tutkittiin me myös vähän muuta lähiseutuakin. Kuljimme pitkän matkan karua suoraan eteenpäin ja bongasimme ensimmäisen sauna kyltin. Voi kun olisi ihana päästä taas saunomaan mutta varmaan on odotettava että pääsee ensin takaisin Suomeen. Löysimme myös ihanan kirkon ja kun käännyimme kävelemään sitä kohti tajusimme missä päin karttaa me sillä hetkellä olimme. Edessämme häämötti mäki ja ratsastajan patsas jolla olimme sunnuntaina käyneet. Olimme nyt siis toisella puolella tuota kukkulaa. Kovin pitkä matka ei olisi ollut lähteä kävelemään siitä edes asunnolle. 

Kirkko oli ulkoapäin ihanan vanhan näköinen ja kaunis. Ovien edessä oli uskomattoman näköisiä kaiverruksia ja korkeammalla patsaita. Ovet kirkoon  olivat auki joten eteisaulan ovesta uskalsimme kurkistaa sisään ja ottaa muutaman valokuvan. Ellei kirkossa olisi ollut niin pimeää ja aution oloista olisimme varmaan uskaltaneet mennä syvemmälle tutkimaan ja kuvaamaan.

Iltapäivän tunneilla päästiin piirrämään pääkalloa. Mielummin olisin ollut Martinin tunneilla kuin näillä toisilla sillä täällä tuntuu edelleenkin jotenkin siltä että meille vaan keksitään jotain. Vaikka tällä kertaa meiltä kyllä kysyttiin haluammeko piirtää tämän. Ja kiva tätä pääkalloa oli myös työstää sillä muodot, valot ja varjostukset eivät tässä olleetkaan niin yksinkertaiset. Etenkin kun lähdin varjostamana ihan pienimpiäkin kohtia. Liian nopeasti meni kaksituntia sillä hieman jäi varjostaminen kesken mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja samoin tuntui olevan myös opettaja, Mrs. Pokornákin.

20-luvun Muoti

Olemme tällä hetkellä kuuntelemassa luentoa 20-luvusta. Luentoa pidetään samassa luokassa missä olimme ensimmäisenä päivänä kuuntelemassa Luentoa tulevasta muodista. On jännä kuunnella kun ensin opettaja selittää jotain englanniksi ja sitten kuulee saman uudestaan jollain muulla kielellä. En sitten tiedä oliko se tšekkilä vai olivatko nämä vaihto-oppilaita jostain muusta maasta. Englantia jotkut heistä ainankin tuntuivat puhuvan. Luennon aikana käytiin läpi kuuluisia nimiä kuten Paul Poirot, Chanell, Dior, Laurent, jne. Harmitti vain kun ihan kaikesta ei saanut selvää opettajan englannin kielitaitojen takia mutta seinälle heijastettuja kuvia oli mukava katsoa. Olen aina pitänyt kovasti Diorin töistä mutta Viviene Westwoodin luomat vaatteet olivat myöskin ihania.

Kosto On Suloinen

Martinin tunnit olivat jälleen kerran jotain niin rentouttavaa ettei sanotuksi saa. Tällä kertaa meidän piti piirtää muotokuvia toisistamme. Kaunis ja Ruma. Lähdin ensin piirtämään Jennyä ja työstin kuvaa ihan hyvän aikaakin kunnes aloin miettimään että ehkä kannattaisi alkaa välillä piirtämään rumaakin versiota. Hetken aikaa minä sitä piirsinkin kunnes minua alkoi ärsyttämään vieressäni istuva jätkä. Viimeinen pisara oli kun aloin kuulla sanaa "finsk" useampaan otteeseen tämän pojan ja muutama tytön suusta. Äänen sävy oli niin sellainen että he olisivat puhuneet meistä jotain shaissea kun emme kuitenkaan ymmärtäneet sitä mitä he sanoivat. Joillekin puheillenikin he tuntuivat naureskevan vaikka puhuin vain ihan selkeää Suomen kieltä. Ei se nyt minun vikani ole jos sanon heidän mielestään jotain hauskaa. Halusin kuitenkin saada näpäytettyä jotenkin takaisin joten tein pienen siirtymisen Jennyn viereen joka oli tämän ajan istunut minua päin. Tästä minulla oli loistava näköetäisyys tuohon jätkään joten aloin raapustamaan vihkooni kuvaa hänestä. Varmasti he olivat ymmärtäneet kun meille englanniksi selitettiin mitä meidän tulee näillä tunneilla tehdä mutta tuskin tämä jätkä nyt arvasi mitä minä nyt miltein hänen nenän edessään piirsin. Minähän en aio ottaa vastaan minkäänlaista ryttyilyä sellaiselta ihmiseltä joka ei pysty katsomaan edes simpsoneita (hän katsoi näitä puhelimestaan) englannin kielellä vaan nekin pitää olla dupattuina. Olkoot ihan rahassa siinä luulossa etten ole älynnyt mitään. Totuus on kuitenkin toinen. >:)

Kyllä minä ihan fiksujakin sain kuitenkin vielä piirrettyä. Tai niin fiksuja mitä vaan oli mahdollista.. Salla on nimittäin todella hankala piirtää. Ensimmäisestä versiosta tuli nimittäin todella kauhea ja olin jo ehtinyt ristiä sen rumaksi versioksi kunnes totesin ettei toinenkaan versio mikään maailman paras ollut. Siistimmän ja realistisemman minä siitä kyllä sain mutta ei se näyttänyt yhtään Sallalta. Hankala kasvoinen ihminen. :)

Ihan hyvää voisi tehdä jos välillä kävisi haukkaamassa vähän raitista ilmaa. Luokkaan kun ehtii kuitenkin kolmen tunnin aikana tulla tunkkainen ilma joka sitten käy hyvin väsyttämään.

Loppu ilta sujuikin sitten aikalailla makoillessa ja rentoutuessa. Matkalla asunnolle ehdittiin hyvin jo Sallan kanssa toteta että täällä me vaan ollaan vielä matkalla koulusta kotiin samalla kun suomessa katsotaan jo salkkareita. Mitähän lie siinäkin on jo viikon aikana ehtinyt tapahtua..? Saatikka sitten tämän kuukauden jälkeen.

Calvin Klein

Koska iltapäivällä kerta oli taas luvassa Martinin tunnit päätimme Sallan kanssa lähteä etsimään askartelutarvikeliikettä josta meidän oli tarkoitus käydä ostamassa paperia Martinin tunneille. Katu jolla liikkeen piti sijaita oli ihan vieressämme mutta emme kuitenkaan loppujen lopuksi löytäneet sitä sieltä. Sen sijaan kävimme tutkimassa erään halpatavarahallin jossa oli aivan älyttömän ihania sohvia myynnissä. Hintaan en kuitenkaan edes uskaltanut etsiä. Ties miten paljon ne olisivat maksaneet. Parissa pienessä putiikissa kävin tutkimassa laukku tarjonnan mutta mukaani lähtikin yksi toppi. Yhdestä liikkeestä löysin kyllä aivan ihanan mustan laukun johon plisi hyvin mahtunut pädi, kamera ja puhelin mukaan mutta jätin sen vielä sinne koska haluan tutkia kauppoja vielä vähän enemmän. Erään liikkeen näyteikkunassa luki Calvin Kleinn ja minun oli aivan pakko päästä käymään sielläkin ihan vain tutkimassa kuinka kallista voi olla paikassa, jonka näyteikkunassa lukee huippu suunnittelijan nimi. Sieltäkin löytyi muutama kiva, upeasti koristeltu laukku. Yksi oli puna-musta ja toinen harmaa-violetti ja en tiennyt kummasta pidin enemmän. Lisäksi ne olivat vielä 50% alennuksessa mutta jäivät kuitenkin vielä nätisti hyllyille.

Uusi Viikko, Uudet Haasteet

Näin se aika vaan kuluu. Kunhan eletään iltaan asti niin olemme olleet täällä jo tasan viikon. Kolme viikkoa vielä edessä. Vaikka eilinen päivä olikin vähän rennompi kuin aikaisemmat niin jalkani ovat siitä huolimatta edelleen kipeät. Ja meidän on jälleen tarkoitus lähteä tutustumaan johonkin instituutiona ilmeisesti katsomaan sinne jokin video. Kuulostaa hyvin paljon kävelyltä. Toivottavasti loppupäivästä edes saisi istua oppitunneilla... Ja toivottavasti nyt pääsisi jo tekemäänkin jotain kunnollista. :)

Yhtään en ollut jaksanut tutkia karttalta että mihin meidän oli tänään tarkoitus suunnata mutta kun kaivoin työjärjestyksen ja kartan käteeni silmiini osui heti "mustek". Alue jossa me ei oltu ehdittykään kuin vasta pari päivää pyöriä. Matka metrolla sujui sinne oikein mukavasti mutta kun lähdimme etsimään French Insitutea tulikin siitä vähän haastavampaa. Kartassa luki kyllä hyvinkin tarkka osoite ja meille oli ihan piirretty kunnon reittikin mutta kun pääsimme lähistölle ei rakennusta löytynyt mistään. Yritimme käyttää apuna talojen numeroita mutta tarkka osoite johti meidät vain Irish Bubin eteen. Ihan sinne ei kyllä varmaan ollut tarkoitus mennä.  Hetken aikaa etsittyämme löysimme rakennuksen kuitenkin hieman pidemmän matkan päästä mitä kartaan oli merkitty ja vieläpä kadun toiselta puolelta. Miksi meille ei vain voida antaa tarkkoja osoitteita kun ollaan matkalla jonnekin. Näytöksen oli tarkoitus alkaa yhdeltätoista ja kello alkoi olla jo vähän yli. Ehdin jo ajatella että näinkö me nyt myöhästyimme oikein kunnolla ja pitäisikö meidän vain jättää tämä väliin kunnes Martha näkyi muiden oppilaiden kanssa selkämme takana. Muihin nähden me olimme sittenkin etuajassa, pienestä eksymisestä huolimatta.

Näytös oli kuitenkin ehtinyt jo alkaa ja pimeän kulkuväylän läpi piti vain jotenkin osata löytää itselleen istumapaikka. Näytöksen nimi oli Hermes ja videolla näytettiin ilmeisesti näiden tuotteiden valmistusta. Oli laukkujen tekoa, lasin puhallusta ja ties mitä muuta. Kaikki piti koittaa ymmärtää koska filmi oli puhuttu ranskaksi ja tekstitetty tšekiksi. Englanninkielisen version kuulemma voi katsoa jostain mutta minulle jäi hieman epäselväksi mistä. Filmin jälkeen kävimme tekemässä pikaisen kierroksen Hermes galleriassa jonka jälkeen meillä olikin taas kolme tuntia vapaa aikaa ennen Martinin piirustuksen tunteja.

Rautanaamio

Salla oli jo aikaisemmin viikolla nähnyt vilahduksia rautanaamion mainoksista ja aamulla olin tekstiteeveetä selatessani huomannut sieltä blaadiblaadiblaa jotain masque nimisen kohdan. Aika hankala on pelkkien mainosten perusteella lähteä arvioimaan mikä päivä leffa on televisiosta tulossa kun ei näitä tsekin viikonpäiviä vielä oikein tunnista mutta oletimme sen nyt olevan tämä. Tämän tautta kiirehdimmekin sitten takaisin asunnollemme. Koskaan en ollut leffaa vielä nähnyt joten oli jännä katsoa sitä kun siitä ei ymmärtänyt mitään. Hyvä se siitä huolimatta kuitenkin oli ja Suomeen päästyäni haluan kyllä katsoa sen ihan alkuperäisenä versiona.

Siinä se loppupäivä sitten menikin makoillessa ja tv'tä katsellessa. Ihana oli saada vain matkoilla aloillaan ilman että oli kiire mihinkään. Vaikka oltiin tehty vain pieni lenkki ratsastaja patsaalle oli se silti saanut jalat taas kolottamaan ikävästi. Välillä ihan vain paikallaan ollessa tuntui kantapäissä ikävä kipu. Toivottavasti nyt paranevat huomiseen mennessä edes hiukan kun kuitenkin on taas kävelyä tiedossa.

Ajanviettoa Florassa

Nälkä alkoi pikkuhilja jo kouria mahassa joten suuntasimme Sallan kanssa suunnan kohti Floraa. Hyvin huomasi että oli sunnuntai sillä kaikki kadunvarrella sijaitsevat pikku putiikit sekä kahvilat olivat kiinni. Matkan varrella pysähdyimme myös katselemaan erilaisia taloja. Eräässä talossa oli veikeät parvekkeiden lasit. Ne vaihtuivat riveittäin sinisestä punaiseen. Yksi talo oli maalattu kirkkaan keltaiseksi ja erottui hyvin pitkän matkan päästä.

Floran yläkerralle oli täynnä erilaisia ravintoloita ja siellä oli myös elokuvateatteriin. 8 salin sellainen. Kyllä minä nyt olen ulkoapäin huomannut että tämä rakennus iso mutta että sinne voi mahtua vielä 8 eri elokuvasalia. Ruokailupaikan valitsin näytillä olevien ruokalistojen mukaan. Eräässä annoksessa näin salaattia kanan ja riisin kera joten otin itselleni sellaisen. Kyllä se ihan hyvän makuinen oli mutta mausteita olisi saanut olla hieman enemmän minun makuuni. Yläkerrasta löytyi myös erittäin hyvän tuoksuinen thai ruoka ravintola jonne päätimme Sallan kanssa yhteistuumin mennä joku päivä yhdessä syömään. Thai ravintolan vieressä oli kahvila jonka herkullisten kakkupalojen ohi ei vain pystynyt enää kävelemään. Sallan kanssa nautittiin molemmat suuret kakkupalat ja yllätys, yllätys,  jälleen kerran join yhden cappuchinon. Kakkupala oli ihanan suklainen ja vadelmainen. Päällä oli paksu kuorutus kermavaahtoa ja suklaalastuja. Ei kyllä tänään enää tämän jälkeen tarvitse syödä yhtään mitään.

Sisältä löytyi myös vaatekauppa nimeltä Orsay. Pienen hetken kävin siellä sovittamassa vaatteita nyt kun oli taas energiaa. Löysin ihanat nahkahousut ja muutaman nahkatakin joista toisen jopa ostin. Molemmat olisivat lähteneet muuten mukaani mutta toisen sen hetkiset koot loppuivat kolmekutoseen. Vielä minä käyn jostakin sellaisenkin takin. Lopuksi käväisimme vielä albertissa ostamassa ruokaa illaksi.

Huipulla On Kivaa

Sunnuntai on pyhitetty levolle. Tai näin minä ainakin jo eilen ajattelin. Jalat on niin kipeät kaikesta tästä parin päivän aikaisesta kävelemisestä etten kyllä halua tänään lähteä mihinkään...tai ainankaan kauas. Sallan kanssa ollaan tutkittu karttaa ja reittiä ratikka matkan aikana näkemällemme hevosratsastaja patsaalle ja se jääköön ainoaksi reissuksi tällepäivälle. Lisäksi pitää kyllä käydä ostamassa Floralta ruokaa ja automaatilla nostamassa rahaa.

Mikälli nyt osasimme tulkita karttaa oikein verraten jo käymiemme kohteiden välimatkojen etäisyyksiä ei patsaalle pitäisi olla kovinkaan pitkä matka. Muutaman kadunkulmat jälkeen totesimmekin jo että patsas näkyy aivan nenälle edessä eikä sinne todellakaan ollut pitkä matka. Eri asia oli sitten että mistä sinne pääsisi sillä patsas sijaitsi korkealla kukkulalla jonkinlaisen puistoalueen keskellä. Toivo korkealla päätimme vain lähteä tutkimaan jotain suuntaa ja pian jo huomasimme kävelevämme pientä puistokatua pitkin. Toisella puolella kohosi jyrkkä mäki ja toisella näkyi niin ränsistyneitä taloja että teki miltein pahaa katsoa. En kyllä itse haluaisi asua noin surkeassa paikassa... Ja tämä oli sentään vain 10min kävely matkan päässä meidän asunnostamme. Hyi!

Kohta puolin löysimmekin kuitenkin jo portaat mistä pääsee mäkeä ylemmäs. En ole varmaan eläessäni kävellyt niin jyrkkiä portaita. En tiedä oliko se sitä että jalat on vain niin rasittunut vai onko minulla vain yksinkertaisesti niin huono kunto kun voimat meinasivat loppua jo miltein portaiden puolessa välissä. Siinä oli hyvä syy istahtaa hetkeksi vähän levähtämään ja ottamaan kuvia kaupungista joka alkoi jo avartua edessämme. Mutta oikeasti, nämä jos tulisi joka päivä juoksemaan kertaalleen ylös ja alas niin kunto nousisi varmasti aika kohisten. :D

Huipulla oli kuitenkin ihanan avaraa ja kaunista. Kaupunki näkyi joka suunnassa ja mieleen juolahti heti ajatus siitä että tänne pitää tulla jokupäivä myös pimeän tultua. Haluan nähdä kaupungin täältä kaikkine valoineen. Patsas oli ilmeisesti jonkinlainen monumentti Jan Ziźkalle ja myös suurin ratsastaja patsas mitä maailmasta löytyy. Rakennuksen sisältä löytyi myös pieni hautaholvi. Liekö tämän ratsastajan muistoksi sekin.